19.12.2016

Ikääntyminen verkkoyhteiskunnassa



Väestön ikääntyessä erilaisilla teknologisilla ratkaisuilla ja innovaatioilla on pyritty edistämään ikääntyneiden hyvinvointia ja itsenäistä elämää (1,2). eSosiaalityön pro gradu -tutkielmassani tarkastelin ikääntyneille kehitettävän teknologian merkityksiä. Käytin tutkielmani aineistona ikäteknologian parissa työskentelevien asiantuntijoiden haastatteluja, joita analysoin diskurssianalyysin keinoin. Tutkielmani taustalla on sosiaalisen konstruktionismin teoria, joka korostaa teknologian roolia osana sosiaalista ympäristöä, jossa yksilön teknologiasuhteeseen vaikuttaa ajallinen ja kulttuurinen konteksti (3). Tutkielman tuloksissa ilmeni konstruktiivisen näkökulman mukaisesti se, että teknologian suunnittelu on valintojen tekoa, johon vaikuttaa vallitsevat sosiokulttuuriset käsitykset ja diskurssit. Hyvinvointiteknologian kehittämisessä tulee myös huomioida siihen vuorovaikutuksellisesti liittyvä ympäristö kuten palvelut, organisatoriset käytännöt ja prosessit (4).

 

 

Sosiaalisen ulottuvuuden merkitys

 

Ikäteknologian kehittämisessä ja suunnittelussa on tärkeää kiinnittää entistä enemmän huomiota sosiaalisiin tekijöihin. Teknologian kehitys vaikuttaa ihmisten toimintaan, mutta myös ihmiset muokkaavat aktiivisesti teknologiaa luoden sille erilaisia käyttötapoja ja käyttökulttuuria (5). Sosiaalinen konteksi määrittelee millaisia mahdollisuuksia tai esteitä ikääntyneiden toimijuudelle rakentuu verkkoyhteiskunnassa esimerkiksi sen kautta miten ikääntynyt määritellään teknologian käyttäjänä ja kuluttajana. Teknologista toimijuutta rajoittavat tutkielman tulosten mukaan kielteiset ja stereotyyppiset ikäkäsitykset sekä ikääntyneiden näkeminen yhtenäisenä käyttäjäryhmänä. Vaikka useat ikääntyneet käyttävät jo aktiivisesti teknologiaa, heidän roolinsa ja toimijuutensa verkkoyhteiskunnassa saattaa määrittyä vielä liian kapeasti tukeakseen täyttä osallisuutta. 

Teknologian kehittämisorientaatio on usein vanhuuden riskejä minivoivaa sekä turvaan ja valvontaan perustuvaa sen sijaan, että se kiinnittyisi voimakkaammin sosiaalisiin lähtökohtiin. Teknologia voi tarjota uudenlaisia hyvinvointia tukevia mahdollisuuksia esimerkiksi yksinäisyyden lievittämisessä teknologiavälitteisen tuen ja vuorovaikutuksellisen teknologian avulla. Sosiaalisen teknologian kehittäminen viihtymisen, rentoutumisen ja oppimisen näkökulmista voi olla merkittävässä roolissa tukemassa elämänlaatua ikääntyessä. Haastateltavat kuvasivat miten digitaalinen pelaaminen tuottaa viihtymisen lisäksi oppimista sekä mahdollistaa fyysistä hyvinvointia edistävän harrastamisen kotona. Lisäksi masennuksen ennaltaehkäisyn tai päihdekuntoutuksen tukena voi toimia erilaiset omahoitojärjestelmät sekä työntekijän ja asiakkaan työskentelyä tukevat sovellukset.

Teknologia vanhustyön rakenteissa

 

Tutkimusaineiston mukaan ikääntyneiden erilaiset palvelut sosiaali- ja terveysalalla ymmärretään toimintaympäristöinä, joissa teknologia saattaa saada ihmisläheisen työn vastakohtana kylmän ja työtä haittaavan merkityksen. Teknologia ei välttämättä toimi työtä tukevana välineenä vaan se luo työhön suoritteita ja pakkoja. Teknologian käyttöönotto vanhusten palveluissa vaatii koulutusta, hallinnon ja esimiestyön tukea sekä työntekijöiden oman teknologiasuhteen tarkastelua. Teknologian hyväksyminen ja liittäminen osaksi työkulttuuria on rakennuttava työyhteisöjen sisällä. Yhteinen kehittäminen ja käyttöönotto auttavat teknologiaa integroitumaan laadukkaammin osaksi palveluja ja tukemaan rakenteiden muuttumista. Haastatteluissa ilmeni, että teknologiaa voi käyttää ja hyödyntää palveluissa lukemattomilla eri tavoilla kun työntekijät ja asiakkaat itse pääsevät osallistumaan sen kehittämiseen ja soveltamiseen.

Palvelujen digitalisoitumisen tavoitteena tulisi olla se, että teknologia tukee ja uudistaa palveluprosesseja. On kuitenkin tärkeää huolehtia samalla siitä, että eri käyttäjäryhmien erityistarpeet tulevat huomioiduksi. Tämä merkitsi tutkielman tulosten mukaan sitä, että uudistamisessa tulisi tarjota riittävästi tukea uuden teknologian käyttöön ja oppimiseen, jolla voidaan vahvistaa ikääntyneiden osallisuutta digitalisoituvassa toimintaympäristössä.

Ikäerityisen kehittämisen ristiriitaisuus

 

Tutkielmani tuloksissa ilmeni, että teknologian ikäerityinen kehittäminen pitää sisällään ristiriitaisia elementtejä. Toisaalta ikääntyneille suunnattu teknologia saattaa vastata hyvin tietyn kohderyhmän tarpeisiin esimerkiksi käytettävyyden osalta. Toisaalta ikääntyneille saatetaan tuottaa sellaista teknologiaa, joka erottelee ja leimaa heitä stereotyyppisten ikäkäsitysten mukaan. Aineistossa korostui se, että ikääntyneiden mukanaolo teknologian suunnittelussa sekä kehittämisen suuntaaminen ikääntyneiden itsensä määrittelemien tarpeiden mukaan edistävät ikäteknologian onnistumista. Osaksi kehittämisen kysymykset ovat universaaleja ja palvelevat kaikkia käyttäjäryhmiä esimerkiksi käytettävyyden ja esteettömyyden osalta. Niiden vahvistaminen vaatii myös yhteiskunnallista päätöksentekoa kehittämisessä.

Ikääntyminen ilmenee sosiokulttuurisesti eri maissa erilaisena ja tästä syystä sosiopoliittisten ratkaisujen taustalle tarvitaan monitieteellistä tutkimusta sekä ymmärrystä ikääntymisen monimuotoisuudesta (1). Tämä pätee yhtä lailla teknologisten ratkaisujen ja innovaatioiden kohdalla. Monitieteellisen kehittämisen avulla ikäteknologian tuottamisessa voidaan painottaa myös sosiaalitieteellistä näkökulmaa kuten ihmiskeskeisyyttä, sosiaalisesti kriittisiä kysymyksiä sekä ikääntyneiden teknologisen toimijuuden tukemista. 


Mia Niemi
Lapin yliopisto, eSosiaalityön maisterikoulutus

Pro gradu -tutkielma: ”Ikäteknologian merkityksiä asiantuntijoiden puheessa”


Lähteet:

[1] Futurage 2011: A Road Map for European Ageing Research. http://www.futurage.group.shef.ac.uk/road-map.html.
[2] WHO 2015: Aging and Health. http://www.who.int/entity/mediacentre/factsheets/fs404/en/index.html.
[3] Talsi, Noora 2014: Kodin koneet: teknologioiden kotouttaminen, käyttö ja vastustus. Kopijyvä Oy. Jyväskylä.
[4] Melkas, Helinä & Pekkarinen, Satu 2014: Hyvinvointiteknologia. Teoksessa Leikas, Jaana (toim.): Ikäteknologia. Gaudeamus. Helsinki, 209–226.
[5] Leikas, Jaana 2014: Tieto- ja viestintäteknologia. Teoksessa Leikas, Jaana (toim.): Ikäteknologia. Gaudeamus. Helsinki, 199-208.

23.11.2016

Digitaaliset palvelut vammaispoliittisessa kielenkäytössä


Nykyisessä verkkoyhteiskunnassa vaatimukset digitaalisten palvelujen käyttämiseen ovat kasvaneet. Tieto- ja viestintäteknologian voi rinnastaa perusoikeudeksi, joka kuuluu kaikille. [1] Digitalisaatio on sekä kansainvälisellä että kansallisella tasolla keskeinen poliittinen tavoite (ks. [2], [3]), ja se on nostettu keskeiseksi teemaksi myös vammaispolitiikassa (ks. [4], [5]). Tieto- ja viestintäteknologian voidaan sanoa olevan jopa yksi tämän päivän vammaispoliittinen trendi [6]. Oma eSosiaalityön pro gradu -tutkimukseni käsittelee suomalaisten vammaispoliittisten ohjelmien digitaalisiin palveluihin liittyvää kielenkäyttöä. Tutkimusaineistoni koostui kuntien, kuntayhtymien ja puolueiden vammaispoliittisista ohjelmista niiltä osin kuin ne käsittelevät digitaalisia palveluja. Tarkastelin vammaispoliittisia ohjelmia erityisesti vammaispoliittisten tavoitteiden ja vammaisten henkilöiden oikeuksien näkökulmasta. Näin ollen tutkimusaineiston analysoinnissa käytin kriittistä diskurssianalyysiä.

 
Digitaalisiin palveluihin liittyvän kielenkäytön tarkastelulla saadaan ymmärrystä siitä, millaisia merkityksiä digitaalisista palveluista ja vammaisista henkilöistä vammaispoliittisissa ohjelmissa luodaan. Ohjelmissa esiintyvien diskurssien luomat merkitykset voivat vaikuttaa digitaalisten palvelujen kehittämistyöhön sekä käsityksiin vammaisista henkilöistä digitaalisten palvelujen käyttäjinä. Vammaispoliittisten ohjelmien puhetavat digitaalisista palveluista olivatkin moninaisia ja vaihtelevia.
 
Erotin ohjelmista viisi digitaalisia palveluja koskevaa diskurssia, jotka tarkastelivat digitaalisia palveluja ja vammaisia henkilöitä erilaisista näkökulmista. Tulkitsemani diskurssit olivat retorinen diskurssi, yhdenvertaisuusdiskurssi, mahdollisuusdiskurssi, estediskurssi ja realismidiskurssi. Retorinen diskurssi toimi koko tutkimusaineiston läpileikkaavana diskurssina. Retorista diskurssia kuvaavat erilaiset ideologiset ajatukset ja tavoitteet, joita käytäntöön siirtäminen saattaa olla vaikeaa. Konkreettiset tavoitteisiin liittyvät keinot ja vastuutahot puuttuivatkin monesta ohjelmasta, jolloin vammaispoliittiset tavoitteet saattavat jäädä vain puheen asteelle. Positiivisia ja vammaispoliittisten tavoitteiden mukaisia diskursseja olivat yhdenvertaisuusdiskurssi ja mahdollisuusdiskurssi. Niissä vammaisista henkilöistä muodostuu digitaalisten palvelujen käyttäjinä myönteinen kuva ja niiden kautta vahvistetaan vammaisten henkilöiden oikeutta esteettömiin ja saavutettaviin digitaalisiin palveluihin. Este- ja realismidiskurssissa puhutaan digitaalisista palveluista taas negatiiviseen sävyyn ja niissä painotetaan digitaalisten palveluiden käyttämisen esteitä ja toimintarajoitteita. Ne saattavat heikentää vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumista, koska ne omalta osaltaan ylläpitävät yhteiskunnan vammauttavia ja syrjiviä rakenteita.
 
Tutkimusaineistossani digitaalisten palvelujen käsittelyn aste ja esiintyminen vaihtelivat ohjelmakohtaisesti paljon. Digitaalisten palvelujen erilaiset painotukset tai kokonaan huomiotta jättäminen ovat sinänsä erityisen mielenkiintoisia havaintoja, koska digitalisaatio on yksi hallituksen kärkihankkeista. Tämä johtuu oman tulkintani mukaan siitä, että digitaalisten palvelujen ja sähköisen asioinnin kehittäminen on kunnissa vielä hyvin eri vaiheissa ja toisaalta siitä, että vammaispoliittista näkökulmaa digitaalisten palvelujen käyttämiseen ei ole kunnissa ehkä koettu tarpeelliseksi. Vammaispoliittisten ohjelmien erilaiset painotukset asettavat kuitenkin vammaiset kuntalaiset eriarvoiseen asemaan.
 
Digitaalisten palvelujen kehittämistyössä tulisi makrotasolla pohtia niitä yhteiskunnallisia rakenteita ja käytänteitä, jotka rajoittavat tai estävät digitaalisten palvelujen käyttämistä. On myös tärkeää pohtia mikrotasolla konkreettisia ratkaisuja, joilla saadaan kehitettyä mahdollisimman esteettömiä ja saavutettavia palveluja. Digitaalisia palveluja suunniteltaessa on kuitenkin pohdittava kriittisesti, millaiset palvelut on tarkoituksenmukaista muuntaa digitaalisiksi. Lisäksi on huomioitava, että digitaalisten palvelujen käyttäminen vaatii käyttäjältä tiettyjä edellytyksiä. Digitaalisten palvelujen käyttöön vaadittavia taitoja, digitaalista osaamista, voidaan kuitenkin kehittää, joten näitä valmiuksia tulisi opettaa kaikille niin perusopetuksessa kuin toisella asteella.
 
Digitaalisia palveluja suunniteltaessa ja kehitettäessä kehittäjäasiakkaiden roolin tulisi olla keskeinen. Vammaisten henkilöiden erilaisten tarpeiden huomiointi digitaalisia palveluja kehitettäessä on tärkeää [6]. Luomalla mahdollisimman esteettömiä ja saavutettavia digitaalisia palveluja mahdollistetaan vammaispoliittisten tavoitteiden ja vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutuminen. Esteettömät ja saavutettavat digitaaliset palvelut palvelevat joka tapauksessa kaikkia kansalaisia ja kuntalaisia [7]. Vammaisten henkilöiden oikeus yhdenvertaisiin digitaalisiin palveluihin tulee tarvittaessa mahdollistaa positiivisten erityistoimien kautta [5]. Eri palvelut liittyvät kiinteästi monen vammaisen henkilön elämään ja parhaassa tapauksessa ne parantavat elämänlaatua ja mahdollistavat yhteiskuntaan osallistumisen ja vaikuttamisen. Kaikkien kansalaisten oikeus yhdenvertaisiin digitaalisiin palveluihin tulisi kirjata kaikkiin poliittisiin ohjelmiin niin kansallisella kuin paikallisella tasolla, jotta voidaan taata vammaisten kuntalaisten ja kansalaisten yhdenvertaiset mahdollisuudet digitaalisten palvelujen käyttämiseen.
 
Kaisa Kupari
Lapin yliopisto, eSosiaalityön maisterikoulutus
 
Pro gradu -tutkimus: ”Digitaalisiin palveluihin liittyvät diskurssit suomalaisessa vammaispolitiikassa – vammaispoliittisten ohjelmien kriittinen diskurssianalyysi”
 
Lähteet
 
[1] Saarenpää Ahti 2016: Oikeusinformatiikka. Teoksessa Niemi (toim.) Oikeus tänään. Osa 1. Lapin yliopiston oikeustieteellisiä julkaisuja. Sarja C 64, 67-273.
 
 
[3] Hallitusohjelma 2015. Ratkaisujen Suomi. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.2015. http://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1427398/Ratkaisujen+Suomi_FI_YHDISTETTY_netti.pdf/801f523e-5dfb-45a4-8b4b-5b5491d6cc82
 
[4] VAMPO 2010. Vahva pohja osallisuudelle ja yhdenvertaisuudelle. Suomen vammaispoliittinen ohjelma 2010-2015.
 
[5] YK:n yleissopimus 2015. YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista ja sopimuksen valinnainen pöytäkirja. Suomen YK-liitto. http://www.ykliitto.fi/sites/ykliitto.fi/files/vammaisten_oikeudet_2016_net.pdf
 
[6] Tägström Jenny, Baekgaard Anne, Teittinen Antti, Dahlberg Anna, Hjermstad Grete, Lagercrantz Helena, Laurent Johanna & Flo Ragna 2012: Trender i funktionshinderpolitiken i Norden. Rapport. Nordens Välfärdscenter. http://www.nordicwelfare.org/PageFiles/8988/Omvardsanalys.pdf
 
[7] Hyppönen Hannele 1999: Käyttäjistä muokkaajiksi: Ikääntyvien ja vammaisten henkilöiden osallistuminen kaikille sopivaan suunnitteluun. Teoksessa Nouko-Juvonen. Pyörätuolitango – näkökulmia vammaisuuteen. Edita Publishing Oy. Helsinki, 127-150.

26.10.2016


Sosiaalityö ja teknologia: pro gradu -tutkielmien tiedontuotannon tarkastelua


Sosiaalityön asiantuntijuus teknologian kehittämisessä on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Käynnissä ovat muun muassa julkisten palvelujen digitalisaatio, sote-reformiinkin liittyvä asiakastietojärjestelmien yhteensovittaminen, sekä sosiaalihuollon rakenteisen kirjaamisen käyttöönotto. Myös eSosiaalityön maisterikoulutus -hankkeessa ollaan opiskelijoitten työelämäsuhteissa toteutuvien graduprosessien välityksellä aktiivisesti mukana kehittämässä sosiaalityöhön sellaista teknologiaa, joka palvelee sosiaalityön tavoitteiden, tehtävien ja etiikan toteuttamista. Tavoitteena on sosiaalisesti ja eettisesti kestävän teknologian tutkimusperustainen kehittäminen.



Aiemmassa blogitekstissäni sivusin muutamien väitöstutkimusten tuottamaa tietoa teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen ja sosiaalityön näkökulmasta. Tässä tekstissä haluan nostaa esille sosiaalityön opiskelijoitten pro gradu -tutkielmissaan toteuttamaa, ilmiöön liittyvää tiedontuotantoa, jota löytyykin jo melko runsaasti Lapin Yliopiston sähköisestä opinnäytetietokannasta (Lauda). Käynnissä olevasta eSosiaalityön maisterikoulutus -hankkeestamme (2015–2017) ensimmäiset pro gradu -tutkielmat valmistuvat viimeistään ensi vuoden alkupuolella.


Pro gradu -tutkielmien tiedontuotannon tarkastelu kuvastaa myös teknologian muuttumista tiedon varastoinnista ja siirrosta (tietoyhteiskunta) teknologian monipuolisempaan hyödyntämiseen viestinnässä ja vuorovaikutuksessa (teknologiavälitteinen vuorovaikutusyhteiskunta). Sosiaalitieteellisten käsitteitten näkökulmasta näissä, sosiaalityössä sovellettavaa teknologiaa tarkastelevissa pro gradu –tutkielmissa, oli yleisimmin käsitelty asiakasosallisuutta ja asiakaslähtöisyyttä sekä sosiaalista tukea, vuorovaikutusta ja toimijuutta.


Sosiaalityön tekeminen, asiantuntijuus ja vuorovaikutus teknologisoituvassa yhteiskunnassa


Tarkastelemissani sosiaalityön pro gradu -tutkielmissa oli nostettu esille sellaisia kehittämistarpeita, jotka tulevat positiivisella tavalla realisoitumaan lähitulevaisuudessa, kun sosiaalihuollon tietojärjestelmien yhteensopivuus, käytettävyys, tiedonhallinta ja tiedonmuodostus on tarkoitus vihdoin ottaa haltuun. Tutkielmissa oli käsitelty muun muassa sosiaalityöntekijöitten teknologiaosaamista ja -asenteita. Teknologian tarjoamina mahdollisuuksina nähtiin työn tehostuminen ja monipuolisempi asiakaspalvelu, mutta haasteina sosiaalityöntekijöiden teknologiaosaamisen jakautuminen, teknologiakeskeinen kehittäminen sekä erilaisten asiakastarpeitten huomiotta jääminen. (Jormalainen 2005.) Asiakastietojärjestelmiin liittyen todettiin muun muassa, miten sosiaalityöntekijöiden tapa dokumentoida sähköiseen tietojärjestelmään on ollut yksilöllinen, mutta sisältää sellaisia yhteneväisiäkin piirteitä joiden perusteella järjestelmiä voitaisiin kehittää. Tutkielmissa myös todettiin tietojärjestelmien keskinäinen yhteensopimattomuus sosiaalityön asiakkaiden yhdenvertaisuuden, tiedonhallinnan ja siirron kannalta ongelmalliseksi, sekä tietojärjestelmien hyödyntäminen yleisesti ottaen vain vajaaksi. Teknologiavälitteistä sosiaalityötä sekä sosiaalityön teknologiaosaamista tulisikin tietoisesti kehittää. (Ohtonen 2011; Laitinen 2013; Hansen-Haug 2014.)


Vuorovaikutus ja vuorovaikutusosaaminen ovat sosiaalityön ytimessä. Tutkielmissa todettiin verkossa tapahtuvan vuorovaikutuksen olevan kyllä toisenlaista kuin perinteisessä sosiaalityön toimintaympäristössä, mutta asiakkaan olevan silti tasa-arvoinen, sekä sosiaalityön asiantuntijuuden säilyvän myös sähköisessä asioinnissa. Tunteiden kohtaamista ja käsittelyä pidettiin verkkoympäristössä haasteellisena. Verkossa tapahtuvan työskentelyn ajateltiin täydentävän perinteistä työskentelyä, mutta vaativan uudenlaista osaamista myös vuorovaikutuksen näkökulmasta. Teknologia mahdollistaa muun muassa ajasta ja paikasta riippumattomuuden ja matalan kynnyksen vuorovaikutukseen. Haasteita puolestaan tuottaa esimerkiksi huoleen reagoiminen sekä vuorovaikutuksen ja teknologian rajoitteet. Esimerkiksi sosiaalitoimen verkkoneuvontapalvelun todettiin olevan vuorovaikutuksellista, mutta pinnallisempaa kuin perinteisissä kohtaamisissa (Seppälä 2009; Ukkola 2012; Suhonen 2012). Katja Hautalan ja Heini Raasakan (2016) tuoreessa tutkielmassa tarkasteltiin nimenomaan videovälitteisesti toteutettua sosiaalialan työtä, vuorovaikutusta sekä sosiaalista tukea (http://esosiaalityo.blogspot.fi/2016/09/kuvapuhelinvalitteisestitoteutuvaa.html).


Asiakkuus ja osallisuus teknologisoituvassa sosiaalityössä


Käsitys sosiaalityön asiakkaasta on muuttunut objektista subjektiksi. Julkisten palvelujen digitalisaatioon liittyy visio siitä, että kansalaisille tarjotaan ensisijaisesti mahdollisuus hoitaa asioitaan itse sähköisesti. Esimerkiksi toimeentulotukiasiakkailla on todettu pääsääntöisesti olevan hyvät tietotekniikan käytön valmiudet ja heidän usein haluavan mahdollisuutta sähköiseen asiointiin (Väisänen 2008). Verkkoneuvonnan kontekstissa asiakkuuden on todettu olevan yksilöllistä ja asiakkaan subjektia korostavaa, sekä asiakkaiden usein itsekin ennakoivan elämäntilanteittensa muutoskohtia ja niihin sisältyviä riskejä juuri verkkoneuvontaan lähettämiensä kysymysten kautta (Neijonen 2010). Sosiaalityön asiakkaita ei siten voida lähtökohtaisesti kategorisoida teknologiaosattomiksi, vaan kansalaisiksi joilla on erilaisia teknologiasuhteita ja erilaisia mahdollisuuksia sekä tarpeita hyödyntää teknologiaa.


Tutkielmissa todettiin myös, ettei sosiaalityön asiakastyössä ole toistaiseksi ollut käytössä merkittävässä määrin sellaista teknologiaa, joka edistäisi asiakaslähtöisten palvelujen organisointia, toteutumista tai asiakkaan omaa osallistumista, vaikkakin informaatio- ja kommunikaatioteknologia sinänsä näyttäisi vaikuttavan asiakkaisiin sekä mahdollistavana että rajoittavana tekijänä. Esimerkiksi hyvin suunnitellut sosiaalityön nettisivut tukevat asiakkaan subjektiutta, mutta toistaiseksi sosiaalityön nettisivut eivät ole olleet rakenteeltaan kovin informatiivisia eivätkä selkeitä, lukuun ottamatta suurimpia kaupunkeja. Myös sähköisen asioinnin mahdollisuus on vasta lisääntymässä sosiaalityössä. (Pohto & Äijälä-Ojala 2008; Koskela & Salmela 2010.) 


Esimerkiksi digitaalinen portfolio oli todettu asiakkaan ja työntekijän vuorovaikutussuhteessa asiakkaan osallisuutta tukevaksi työvälineeksi. (Kela & Pääkkönen 2015). Osallisuuden näkökulmasta tutkielmissa oli tarkasteltu myös muun muassa asiakastietojärjestelmään kirjattuja sosiaalityön suunnitelmia (Lätti& Tiiro 2012). Asiakkaan osallisuudessa ja näkyväksi tekemisessä todettiin dokumentoinnissa olevan parantamisen varaa, samoin tavoitteiden ja jatkotoimenpiteitten kirjaamisessa. (emt.). Osallisuutta oli analysoitu myös ikääntyneiden arjen näkökulmasta selvitettäessä kuvapuhelimen käytön vaikutuksia osallisuuteen (Aikio 2013). Kuvapuhelinteknologian mahdollisuuksina koettiin sen tuottama ilo ja ajankulu, aikataulujen suhteen joustava käyttö sekä yhteisöllisyyden mahdollistavuus. Haasteina puolestaan koettiin tekniset ongelmat ja käytön koettu sitovuus. (emt.; myös Aalto & Karhu 2016) Myös sosiaalisen median todettiin voivan vahvistaa ikääntyvien sosiaalista pääomaa sosiaalisten verkostojen ja osallisuuden näkökulmasta (Isokangas 2015).


Teknologiavälitteinen sosiaalinen tuki, toimijuus sekä verkkokeskustelut


Sosiaalisen tuen näkökulmasta verkkososiaalityön on todettu toimivan esimerkiksi nuorisososiaalityön muotona hyvin, mutta vaativan edelleen kehittämistä. Verkkososiaalityö voi olla ennaltaehkäisevää, emotionaalisesti ja informatiivisesti tukevaa sekä asiakkaitten ehdoilla toimivaa, mahdollistaen myös anonyymin asioinnin. Palvelu voi olla reaaliaikaista ja parantaa myös sosiaalityön kuvaa. Verkkososiaalityön haasteita ovat kuitenkin muun muassa resurssien vähäisyys ja palveluja tarvitsevien ihmisten tavoittaminen. (Alila & Koskenkangas 2011.) Luottamuksen, toimijuuden ja voimaantumisen näkökulmasta teknologia voi mahdollistaa yhä useammalle kansalaiselle pääsyn hyvinvointia ja osallisuutta edistäviin verkostoihin. Teknologiaa soveltava sosiaalityö ei voi korvata perinteistä vuorovaikutusta, mutta se voi madaltaa kynnystä avun hakemiseen. (Siekkinen 2013.)


Verkkokeskustelut voivat tarjota ikääntyneille uusia mahdollisuuksia sosiaalisten suhteitten muodostamiseen ja yhteisöllisyyden kokemiseen, sekä sosiaalisen tuen saamiseen (Moilanen 2011; Väntänen 2015). Sosiaalisen median käyttö, esimerkiksi blogikirjoittaminen, voi tarjota mahdollisuuksia vertaistukeen kannustamisen, lohduttamisen ja iloitsemisen muodoissa, vaikkakin sosiaalinen media voi tuottaa myös riippuvuutta, verkkovertaisten ”katoamisia” sekä negatiivista kommentointia (Partanen 2012; ks. myös Posio 2016). Viime aikoina myös pelillistämisen mahdollisuuksia on pohdittu sosiaalityön työvälineenä esimerkiksi lasten ja nuorten parissa työskenneltäessä. Ossi-Matti Laaksamo (2014) totesi verkkoroolipelaamista ja sosialisaatiota käsittelevässä tutkielmassaan, että pelaamisen välityksellä voidaan muodostaa ja ylläpitää sosiaalisia suhteita sekä kehittää ryhmätyötaitoja, mutta yleinen vallalla oleva pelivastainen diskurssi estää pelillistämisen mahdollisuuksien näkemistä.


Vielä ehdimme vaikuttamaan sosiaalityössä sovellettavaan teknologiaan


Kansalaiset käyttävät arjessaan teknologiaa muun muassa sen ajattomuuden ja paikattomuuden, nopeuden ja helppouden vuoksi. Sosiaalityön asiakastyön tulisi toimia lähellä kansalaisten arkea.  Sähköiset palvelut voivat paikoittain myös helpottaa sosiaalityön tekemistä ja mahdollistaa sitä jopa reaaliaikaisesti ajasta ja paikasta riippumatta, mikä joustavuus voi vahvistaa myös asiakkaitten toimijuuksia.

Tarvitaan lisää tutkimusta erilaisista teknologian soveltamisen mahdollisuuksista sosiaalityössä. Millaisiin tehtäviin ja tilanteisiin sosiaalityön prosesseissa ja miten käytettynä esimerkiksi videoneuvottelu sopii ja mihin ei? Millaisissa tilanteissa mobiilisovellukset voisivat tuoda lisäarvoa sosiaalityön asiakkaille, työntekijöille, palvelujärjestelmälle tai yhteiskunnalle? Millaisia tietojärjestelmiä sosiaalityö tarvitsee toteuttaakseen tavoitteitaan, tehtäviään ja etiikkaansa? Kaikki sosiaalityön asiakkaat eivät koe saavansa ääntään esille sosiaalityön virallisissa prosesseissa ja osa asiakkaista puhuu sosiaalisessa mediassa sosiaalityöstä jopa vihollisenaan. Tämänkin vuoksi olisi paikallaan, että sosiaalityö käyttäisi teknologiaa enemmän myös positiivisen ja avoimemman julkisuuskuvan rakentamiseen. Teknologia tarjoaa paljon mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja myös rakenteelliseen sosiaalityöhön.

Sosiaalisesti ja eettisesti kestävän teknologian tutkimusperustaiseen kehittämiseen tarvitaan mukaan sosiaalityön ammattilaisia ja asiakkaita. Sosiaalityön opiskelijat voivat tulla aktiivisesti mukaan jo opiskeluvaiheessa. Pro gradu -tutkielmat tarjoavat opiskelijoille mahdollisuuden osallistua tähän tärkeään keskusteluun. Koska teknologiavälitteinen sosiaalityö on suhteellisen nuori ilmiö, ja sekä käytännön kokeiluja että ilmiötä koskevaa tutkimusta on vasta melko vähän, sosiaalityön opinnäytteet ovat erityisen merkityksellisiä tiedontuotannon näkökulmasta.


Mari Kivistö
yliopistonlehtori (ma), Lapin Yliopisto, eSosiaalityön maisterikoulutus -hanke


Lähteet:
Aalto Lea & Karhu Hannele 2016: Ikkuna maailmaan: ikääntyneiden kuvapuhelinpalvelut kotona asumisen tukena. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201603081053

Aikio Anniina 2013: ”Se on hauska, etelänihmisiäki tullee tutuksi siinä” – kuvapuhelimen vaikutukset ikääntyneen arkeen ja kokemukseen osallisuudesta. Lapin yliopisto. Rovaniemi. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201305211146


Alila Salla & Koskenkangas Nina 2011: Verkkososiaalityö nuorisososiaalityön toimintamuotona. Lapin yliopisto. Rovaniemi. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201110141188


Isokangas Paula 2015: Kolmasikäläisten kokemuksia yhteisöllisestä mediasta ja sen vaikutuksista sosiaaliseen pääomaan. Lapin Yliopisto. Rovaniemi. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/62057


Jormalainen Liisa 2005: Sosiaalityöntekijät ja teknologia. Lapin yliopisto. Rovaniemi. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201011291084


Hansen-Haug Hannele 2014: Asiakastyön dokumentointi vastaanottokeskuksissa. Lapin Yliopisto. Rovaniemi. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201410171454

Hautala Katja & Raasakka Heini 2016: Kuvapuhelin välineenä sosiaalialan työssä. Visioverkko -hankkeen työntekijöiden kokemuksia kuvapuhelinvälitteisestä sosiaalisesta tuesta ja vuorovaikutuksesta. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201610131335

Kela Tuula & Pääkkönen Tarja 2015: Asiakkaan osallisuutta tukeva työväline: kokemuksia digitaalisen portfolion käytöstä. Lapin Yliopisto. Rovaniemi. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61890 

Koskela Merja & Salmela Mervi 2010: Lastensuojelun www-sivujen informatiivisuus asiakkaan osallisuuden ja asiakkuuden näkökulmasta. Lapin yliopisto. Rovaniemi. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61404


Laaksamo Ossi-Matti 2014: Verkkoroolipelaaminen ja sosialisaatio: World of Warcraft –pelit osakulttuurisena toimintana sosialisaation näkökulmasta. Lapin Yliopisto. Rovaniemi. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201406161272


Laitinen, Tiina 2013: Asiakastyön dokumentointi sosiaalityössä: lastensuojelun asiakkaat ja asiakkuudet asiakasasiakirjoissa. Lapin yliopisto. Rovaniemi. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201311201333


Lätti Maarit & Tiiro Marjo 2012: Dokumentointi kuntouttavassa sosiaalityössä. Lapin yliopisto.  Rovaniemi. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201203231060


Moilanen Minna 2011: Ikääntyvien virtuaalinen osallistuminen: keskustelupalsta sosiaalisten suhteiden muodostamisessa. Lapin Yliopisto. Rovaniemi. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201303151049


Neijonen Marianne 2009: Verkkoneuvonnan yksilöllinen asiakkuus muuttuvissa elämäntilanteissa. Lapin yliopisto. Rovaniemi. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61407


Ohtonen Vuokko 2011: e-Asiantuntijuus sosiaalipalveluiden verkkoneuvonnassa.  Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisusarja 34. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus. Rovaniemi. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61417


Partanen Anni 2012: Valo pimeydessä: nettivertaistuen merkitys tahattomasti lapsettomille naisille. Lapin yliopisto. Rovaniemi. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201204031067


Pohto Maija-Liisa & Äijälä-Ojala Auli 2008: Sosiaalityö ja informaatioteknologia. Lapin Yliopisto. Rovaniemi. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61397

Posio Pauliina 2016: Sosiaalista tukea? Verkkoympäristöt pienten lasten äitien tukena. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201606021179


Seppälä Sanna 2009: Verkkoneuvonnan asiakasprosessi – sosiaalityöntekijöiden kokemuksia verkkoneuvonnasta sosiaalityössä. Lapin yliopisto. Rovaniemi. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61390


Siekkinen Tiina 2013: Informaatioteknologian käyttö sosiaalityön asiakassuhteissa. Lapin yliopisto. Rovaniemi. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61505


Suhonen Päivi 2012: Vuorovaikutus sosiaalitoimen verkkoneuvontapalvelussa. Lapin Yliopisto. Rovaniemi. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61440


Ukkola Sari 2012: Virtuaalinen vuorovaikutus verkkonuorisotyössä. Lapin yliopisto. Rovaniemi. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201203081044


Väisänen Johanna 2008: Kaikkien yhteinen tietotekniikka: tutkimus toimeentulotuen hakijan suhteesta sähköiseen asiointiin. Lapin Yliopisto. Rovaniemi. https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/61396

Väntänen Jaana 2015: "Se tuo piristystä tämä homma": kotona asuvien ikääntyneiden kokemuksia teknologiavälitteisestä sosiaalisesta tuesta Juttutuvassa. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201512111386

6.9.2016


Kuvapuhelinvälitteisesti toteutuvaa sosiaalista tukea?


 

Väkivalta-, kriisi-, vanhemmuus- ja päihdeongelmiin apua kuvapuhelimella –voiko se  toimia ja mitä se tarkoittaa asiakkaan ja työntekijän kannalta?

 
 
Kuvituskuva: Pixapay


Lapin yliopiston sosiaalityön opintoihin kuuluneessa pro gradu  –tutkimuksessamme olemme haastatelleet Lapin ensi- ja turvakodin työntekijöitä heidän kokemuksistaan kuvapuhelinvälitteisestä sosiaalisesta tuesta. Aineistonkeruun toteutimme teemoitetuilla ryhmäkeskusteluilla, joihin osallistui yhteensä 15 työntekijää. Työntekijät pohtivat keskusteluissa ensi- ja turvakodin asiakkaita tietoyhteiskunnassa, kuvapuhelinta sosiaalisen tuen ja psykososiaalisen työn välineenä sekä kuvapuhelinvälitteisen työskentelyn mahdollisuuksia sosiaalialalla tuoden kriittisesti esiin siihen liittyvät rajoitteet. Aikana, jolloin lähes jokainen meistä käyttää teknologiaa arjessaan yhteydenpidon, tiedonhaun ja arjen hallinnan apuvälineenä, ovat sosiaalialan palveluiden osalta tekniset rajoitteet hämmästyttävän suuret vaikeuttaen teknologian hyödyntämistä. Tarvittavat verkkoyhteydet ja niiden vaatimaton kaupallinen arvo harvan asutuksen alueella, ovat haaste johon sosiaalityön keinoilla on vaikea vaikuttaa.

 Tutkimuksessamme lähdimme ajatuksesta, että sosiaalinen tuki on vuorovaikutuksessa syntyvää viestintää, joka auttaa hallitsemaan tilanteeseen, omaan itseen, toiseen tai vuorovaikutussuhteeseen liittyvää epävarmuutta ja vahvistaa näin käsitystä hyväksytyksi tulemisesta ja elämänhallinnasta. Ensi- ja turvakodin työssä tämä tarkoittaa psykososiaalisella työotteella tapahtuvaa yksilö- ja perhekeskeistä työtä. Kuvapuhelimen välityksellä oli toteutettu yksittäisen perheenjäsenten, perheiden, verkostojen ja ryhmien kanssa tapahtuvaa työskentelyä. Työntekijät kuvasivat kokemuksiaan kuvapuhelinvälitteisestä työstä positiivisesti, tosin merkittävänä koettiin tekniset haasteet jotka leimasivat ryhmäkeskusteluiden sisältöä.

Sosiaalialan asiakastyössä inhimillinen kohtaaminen on avain työskentelyyn. Inhimillinen kohtaaminen tarkoittaa kuulluksi tulemista, tasa-arvon kokemusta ja emotionaalista läsnäoloa. Kuvapuhelin mahdollistaa informatiivisemman kohtaamisen verrattuna tavalliseen puheluun tai vaihtoehtoisesti tekstuaalisuuteen perustuvaan verkkoauttamiseen. Välimatka ei asetu työskentelyn esteeksi kuvapuhelinvälitteisessä työssä, ja esimerkiksi verkostojen kokoaminen onnistuu usein nopeammin kuin tilanteissa, joissa edellytetään matkustamista paikkakunnalta toiselle. Koko perheen kanssa työskentely mahdollistuu kuvapuhelinvälitteisessä työssä, samalla työntekijällä on hyvä mahdollisuus vuorovaikutuksen havainnointiin ja vanhemmuuden tukemiseen sanoittamalla kuvapuhelimessa välittyviä asioita. Työntekijältä nämä kuvapuhelimen välityksellä tapahtuvat kohtaamiset vaativat osin uudenlaisia taitoja. Tekninen osaaminen ei saisi olla keskiössä, mutta työvälineeseen liittyvä epävarmuus tai verkkoyhteyksien toimimattomuus jakavat työntekijän havaintokykyä kohtaamisessa. Näihin on mahdollista kuitenkin ennalta varautua, toisaalta rohkea asenne ja ennakkoluulottomuus kartuttavat kokemuksia joiden kautta osaaminen kasvaa.

Tutkimuksessamme vahvistui käsitys siitä, että sosiaalista tukea on mahdollista toteuttaa myös teknologiavälitteisissä palveluissa. Vuorovaikutuksessa pätee toisaalta samat säännöt kuin muulloinkin, toisaalta siihen tulee jotain uutta ja lisää.  Parhaimmillaan kuvapuhelinvälitteisissä asiakaskohtaamisissa työntekijät kuvaavat välimatkan hävinneen intensiivisen kohtaamisen myötä. Olennaista sosiaalisen tuen välittymisen kannalta onkin näkemyksemme mukaan se, että yhdessä valittu työskentelymuoto on juuri tälle asiakkaalle soveltuva, ja työntekijällä on halu ja rohkeus valitun työmuodon käyttöön. Merkityksellistä työntekijöiden näkökulmasta on mahdollisuus tekniseen tukeen ja opastukseen sekä suunnitelmallinen työn kehittäminen ja vertaiskokemusten jakaminen.

Painavaa eettistä pohdintaa aiheutti myös meidän tutkimuksessa kysymys siitä, mikä on teknologiavälitteisen toiminnan ja vuorovaikutuksen ohjauksen keskinäinen suhde, mihin asiakkaita tuetaan ja mihin työmuotoihin sosiaalialalla sitoudutaan.  Saapuessamme graduprosessin viimeiseen seminaaritapaamiseen, kohtasimme käytävällä entisen ammattikorkeakoulun opettajamme.  Näin alkusyksystä hän kertoi budjettipaineista ja läsnäolo-opetuksen vähenemisestä sosiaalialan ammattikorkeakouluopetuksessa. Puuskahdus ”kun minä olen opettaja enkä mikään insinööri!” sisälsi samaa tuskaa, joka välittyi aineistonkeruutilanteissamme. Halu ja kutsumus ihmissuhdetyöhön, ja tieto muuttuvista työn toteutuksen tavoista, ei ole aina kivuton. Asiakkaat, ovatpa he opiskelijoita tai sosiaalipalveluiden käyttäjiä, ovat mielessämme ansainneet jotain parempaa ja jotain enemmän kuin arvelemme teknologiavälitteisesti pystyvämme tarjoamaan. Mitä jos näkökulma olisikin toinen? Mitä jos löytäisimme työyhteisöissämme tuen uuden opettelulle ja heittäytyisimme tämän tuen voimin innovoimaan palveluiden toteutustapaa, sisältöä ja välineitä –vaikka emme olekaan insinöörejä. Voihan olla, että insinööritkin hikoilevat tietäessään suunnittelevansa sovellusta dramaattiseksi mieltämäänsä väkivalta-, kriisi- ja päihdetyöhön. Yhteissuunnitelulla, tarvittaessa oman ammattialan tulkkeja hyödyntäen, päästään epäilemättä parhaisiin lopputuloksiin.


Katja Hautala ja Heini Raasakka
Lapin yliopisto
pro gradu –tutkimus  ” Kuvapuhelin välineenä sosiaalialan työssä -Visioverkko -hankkeen työntekijöiden kokemuksia kuvapuhelinvälitteisestä sosiaalisesta tuesta ja vuorovaikutuksesta”

16.8.2016

Ketteryyttä sosiaalityöhön?

Lähde:www.pixabay.com
Ketterä on veikeä sana. Sillä tarkoitetaan Kielitoimiston sanakirjan mukaan kevyesti, nopeasti tai joustavasti liikkuvaa, sukkelaa tai vikkelää.

Organisaatioiden johtamisessa ja uudistamisessa ketteryyteen liitetään ennakkoluulottomuus, hyvä yhteishenki ja selkeä yhteinen päämäärä. Ketterissä organisaatioissa siedetään erilaisuutta ja johdetaan innostavasti.

Ketterissä työyhteisöissä tehtävänkuvat ovat joustavat ja osaamista jaetaan yli organisaatiorajojen. Ketteryys on siis myös yhteistoiminnallisuutta, jossa yhteistyö- ja verkostoitumistaidot korostuvat.

Ketteryys liittyy kiinteästi kokeilukulttuuriin, jossa kokeillaan rohkeasti uusia ideoita ennen kuin ne ehditään tappaa liialla suunnittelulla tai kattavilla riskianalyyseillä. Kokeilukulttuurissa epäonnistumiset sallitaan, ja ne otetaan yhteisinä oppimisen kokemuksina. 

Suomen hallitus on ottanut ohjelmassaan tavoitteeksi Suomen ketterän uudistamisen luottamukseen, vuorovaikutukseen ja kokeiluihin perustuvalla johtamisella. Kärkihankkeillaan hallitus lupaa muun muassa digitalisoida julkiset palvelut sekä kokeilla perustuloa osana kokeilukulttuurin käyttöönottoa (kokeilevasuomi.fi).

Sosiaalityö uudistuu nopeasti esimerkiksi digitalisaation myötä. Lainsäädäntöä on uudistettu ja perustoimeentulotuen myöntäminen siirtyy Kelalle vuoden 2017 alusta. Kehittämistä tarvitaan niin valtakunnallisessa kuin paikallisellakin tasolla.

Oulunkaaren kuntayhtymä palkittiin toukokuussa THL:n TERVE-SOS-palkinnolla toimintamallista, jossa kehittäminen kuuluu kaikille. Mallissa koko henkilöstön sekä myös asiakkaiden osallistuminen kehittämiseen onnistuu johdon tuella ja sallimalla erilaiset kokeilut.

Kehittäminen oman työn ohessa vaatii kuitenkin riittäviä resursseja. Henkilöstön osallistamisella kehittämiseen voidaan myös saada aikaan säästöjä. Hyvä esimerkki tästä on Sitran vuosina 2011-2013 toteuttama LATU-hanke. Hankkeen viidessä pilottikunnissa saavutettiin merkittäviä taloudellisia hyötyjä kehittämällä työelämän laatua ja toimintatapoja henkilöstön omilla innovaatioilla. 

Olisiko myös sosiaalityössä mahdollista omaksua ketteryys toimintatavaksi? Perinteisesti ketteryys on sosiaalityössä liitetty vain kolmannen sektorin toimijoihin, jotka ovat usein julkisen sektorin toimijoita joustavampia toimintatavoiltaan. Hyvä kysymys on, mikä estää ketteryyden sosiaalityön organisaatioissa julkishallinnossa? 

Ketteryys voisi tuoda sosiaalityöhän parempaa johtamista, uudistusmyönteisyyttä sekä nopeampaa reagointia asiakkaiden tarpeisiin, jopa uudenlaista palvelukulttuuria. Se voisi madaltaa verkostoyhteistyön aitoja.

Sosiaalityössä tarvitaankin rohkeutta kokeilla ja katsoa asioita toisin sekä kykyä oppia epäonnistumistenkin kautta. 



Elisa Savolainen

eSosiaalityön opiskelija, joka suoritti opintoihin kuuluvan pitkän käytännönopetusjakson Oulunkaaren kuntayhtymässä keväällä 2016 

27.6.2016

Hyvää kesää!

eSosiaalityön mahdollisuudet -blogi jää nyt kesätauolle 31.7.2016 asti.

Kuitenkin kesän aikanakin uusia blogiteksti -ehdotuksia voi mieluusti meille lähettää, palaamme niihin heti elokuussa.

Kevät 2016 oli merkityksellinen eSosiaalityölle monin tavoin; muun muassa kaksi uutta sosiaalityötä ja teknologiaa tarkastelevaa sosiaalityön väitöskirjaa valmistui (Arja Kilpeläinen Lapin Yliopistosta ja Camilla Granholm Helsingin Yliopistosta).

Sekä yhteiskunta että ihmisten arki teknologisoituu. Toimintaympäristön muutoksessa sosiaalityö on ajan tasalla ottaessaan osaa keskusteluun sosiaalityössä sovellettavan teknologian mahdollisuuksista ja haasteista, sosiaalityön palveluiden digitalisoimisesta, sosiaalityössä tarvittavasta teknologiaosaamisesta, verkkovuorovaikutuksesta jne.

Palataan keskustelemaan heti kesälomien jälkeen - ihanaa kesää kaikille!

Toivottaa: blogitiimi

13.6.2016



 
Millaista voisi olla ammatillinen verkkososiaalityö?

Yhteiskuntakehitys on toisaalta antanut mahdollisuuksia ja toisaalta edellyttänyt verkkoon siirtymistä, niin kansalaisilta kuin julkisilta palveluilta. Verkko ja tietotekniikka ovatkin jo tulleet osaksi myös suomalaista sosiaalityötä ja sosiaalihuoltoa. Sosiaalityön näkökulmasta on kiinnostavaa, millä tavoin ihmisläheistä työtä voidaan verkossa tehdä. Olen omassa pro gradu –tutkimuksessani yrittänyt päästä lähemmäs verkkososiaalityön ydintä, käsitetutkimuksen kautta. Tutkimuksessa on tunnistettu verkkososiaalityön ominaispiirteitä, ja tätä kautta yritetty hahmottaa millaisia ulottuvuuksia termillä verkko on sosiaalityöhön yhdistettynä.

Tutkimuksessa sovellettu käsitetutkimuksen suuntaus on ollut terminologisen sanastomäärittelyn sijaan tulkitseva. Kirjallisuuskatsauksen tarjoaman aineiston avulla verkkososiaalityö on hahmottunut niin käsitteenä kuin ilmiönä. Verkkososiaalityön käsite koostuu tutkimukseni perusteella verkkososiaalityön edellytyksistä, sen mahdollisuuksista ja verkkososiaalityön mahdollisista vaikutuksista.  Ilmiönä verkkososiaalityö puolestaan on osa postmodernin sosiaalityön kehityskulkua.

 


 

Verkkososiaalityön edellytykset on luokiteltu teknisiksi, taidollisiksi sekä ammatillisiksi ja eettisiksi edellytyksiksi. Edellytykset ovat hyvin monen tasoisia asioita ja ominaisuuksia, kuten esimerkiksi tietoteknisiä laitteita, sovelluksia ja niiden käyttötaitoja. Kaikkien vaadittujen edellytysten täyttäminen ei ole pelkästään sosiaalityön toimijoiden vaikutuspiirissä. Edellytysten aikaansaamiseksi tulee toimia sosiaalihuollon, hallinnon, tietotekniikkaa tuottavien yritysten ja sosiaalityön asiakkaiden kanssa yhteistyössä. 

Verkkososiaalityön mahdollisuudet ovat osin käytännöllisiä ja osin ideaaleja kuvauksia siitä, mitä verkko toimintaympäristönä sosiaalityössä parhaimmillaan mahdollistaa. Mahdollisuuksia on esitelty sekä sosiaalityön palveluiden ja työprosessien kehittymisen, että tiedon käytön ja vuorovaikutuksen monimuotoistumisen ja sosiaalityön profession kehittymisen näkökulmista. Palveluiden kehittymisen näkökulmasta verkko tarjoaa muun muassa helposti saavutettavia palveluja ja työprosessien tarkastelun näkökulmasta taas tukea sosiaalityön prosessien koordinointiin ja laadulliseen tarkasteluun. Tiedonvaihdon ja kommunikoinnin monimuotoistuminen liittyy pitkälti uudenlaisiin virtuaalisiin tapoihin kommunikoida ja kohdata. Sosiaalityön profession kannalta kehitysnäkymät ovat muun muassa ammatillisen tuen ja koulutuksen saralla. 

Vaikutukset on esitelty lähinnä verkkososiaalityön ikävinä seurauksina, jos esimerkiksi jokin edellytyksistä ei ole toteutunut. Vaikutukset täytyy huomioida kriittisesti verkkososiaalityötä käyttöön otettaessa ja kehittäessä. Erityinen vastuu verkkososiaalityön vaikutuksista on tietysti sosiaalityöntekijöillä. Vaikutuksia on eritelty asiakassuhteen, asiakasprosessin ja sosiaalityön ja sen työkulttuurin näkökulmasta. Asiakassuhteessa vaikutukset voivat ilmetä muun muassa kommunikaatiossa ja suhteen muodostumisessa. Asiakasprosessissa vaikutukset puolestaan voivat olla hyvin teknisluonteisia. Sosiaalityöhön ja työkulttuuriin liittyvät vaikutukset ovat osin ammatin eettisiin lähtökohtiin liittyviä tekijöitä, joiden seurauksena voidaan puhua jopa sosiaalityön teknistymisestä. 

Tulkitseva käsitetutkimus on avannut mielenkiintoisen näkökulman  verkkososiaalityön tarkasteluun. Aineiston perusteella tunnistetut ja nimetyt ominaispiirteet on pyritty koostamaan sellaiseen muotoon ja ilmaisutapaan, jolla pyritään vastaamaan kysymykseen, mitä on verkkososiaalityö. Seuraava määritys perustuu tutkimukseeni:

Verkkososiaalityö on tietotekniikkaa monipuolisesti hyödyntävää sosiaalityötä. Verkkososiaalityössä toteutuvat sosiaalityön perinteiset tehtävät. Verkko toimintaympäristönä tarjoaa kuitenkin perinteisten tehtävien hoitoon uudenlaisia välineitä ja työtapoja. Verkkososiaalityö voi mahdollistaa sosiaalityön palveluiden, työprosessien ja profession kehittymisen ja monimuotoistaa tiedon vaihtoa ja vuorovaikutusta sosiaalityössä.

Verkkososiaalityö vaatii toteutuakseen riittävät tekniset edellytykset. Verkkososiaalityö vaatii myös käyttäjiltään verkkoympäristössä toimimiseen liittyviä taitoja. Sosiaalityön perinteisten ammatillisten ja eettisten lähtökohtien toteutuminen on verkkososiaalityön ehdoton edellytys. Sosiaalityössä tiedostetaan, että verkko toimintaympäristönä voi vaikuttaa asiakassuhteen muodostumiseen, asiakasprosessin kompleksisuuteen sekä sosiaalityöhön ja työkulttuuriin. Verkkososiaalityön toteuttaminen ei tule olla itseisarvo julkistalouden paineissa, tai yhteiskunnan tietoteknisessä kehityksessä. Verkkososiaalityötä hyödynnetään sosiaalityössä ammatillisen harkinnan kautta siten, että asiakkaan asemaa, oikeutta ja valinnanvapautta kunnioitetaan. Verkkososiaalityö, kuten sosiaalityö ylipäätään, pyrkii vastaamaan muuttuviin yhteiskunnallisiin tilanteisiin ja tarpeisiin.


Tutkimuksen teon kautta olen aiempaa vakuuttuneempi siitä, että verkkososiaalityön keinoin voidaan monipuolisesti kehittää sosiaalityötä. Sosiaalityön tulee kuitenkin itse olla asiakkaidensa kanssa määrittelemässä milloin ja missä tilanteissa verkkoa voidaan hyödyntää. Kaikille ja kaikkialle verkkososiaalityö ei sovellu. Verkkososiaalityö on osa sosiaalityön profession kehitystä ja ammattikäytäntöjen uudistumista. Verkkososiaalityöllä voisi olla myös mahdollisuuksia vastata yhteiskunnallisiin sosiaalihuollon muutostarpeisiin. Verkko toimintaympäristönä voi mahdollistaa perinteiseen toimintaan ja toimintaympäristöön nähden kustannustehokkaampia työtapoja ja prosessinvaiheita, kuten yhteydenpidon asiakkaisiin, tiedottamisen ja tiedonsaannin. Myös sosiaalityön palveluiden saatavuutta ja kattavuutta on mahdollista parantaa verkon avulla. Sosiaalityön perustehtävä ja muutostarpeisiin vastaaminen eivät kuitenkaan tule toteutetuksi millään yksittäisellä sosiaalityön menetelmällä tai työskentelytavalla, joten verkkososiaalityön kehittäminen ei luonnollisesti yksistään tule ratkaisemaan sosiaalihuollolle asetettujen tavoitteiden haastavaa yhtälöä. Verkon ja tietotekniikan hyödyntämisessä on kuitenkin niin vahvaa potentiaalia, että sille tulisi löytää nykyistä laajempia mahdollisuuksia arjen sosiaalityössä.
 
Millaista verkkososiaalityö voisi Sinun mielestäsi olla?

 
Kirjoittaja:
Jonna Ritvanen
YTM, sosiaalityöntekijä
jonna.ritvanen@gmail.com

Teksti perustuu pro gradu –tutkimukseen: Mitä on verkkososiaalityö? Tulkitseva käsitetutkimus verkossa tehtävästä sosiaalityöstä. Itä-Suomen yliopisto, 2015. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta / Yhteiskuntatieteiden laitos.