25.1.2016

Tervetuloa blogiimme!



Tervetuloa eSosiaalityön maisterikoulutus -hankkeen blogiin. Koska teknologian käyttö sosiaalityössä ja laajemmin sosiaalialalla on vähäistä ja eri toimijat hajaantuvat ympäri Suomea, haluamme avata areenan johon toivomme blogitekstejä eri toimijoilta. Jospa siten pystyisimme kokoamaan yhteen sitä tietoa ja osaamista, jota tällä hetkellä on Suomessa ja ehkä tukemaan sitä, että eri toimijat löytäisivät toisensa yhteistyön merkeissä.


Haaste teknologian käyttöönotosta sosiaalialalla tulee sekä kansalliselta että paikalliselta tasolta. Ehkä tärkein lähtökohta on se, että ihmisten arjessa sekä erilaisten koneiden ja laitteiden, että verkon käyttö on tätä päivää. Etenkin nuorten maailmassa virtuaali- ja kasvokkainen maailma lomittuvat. Sosiaaliala on ihmislähtöistä ja meidän tulisi tietää siitä, millaista ihmisten arki on ja mennä mukaan niille areenoille, joissa ihmiset ovat. Osa ihmisistä myös haluaa käyttää nimenomaan sähköisiä palveluita.

Sosiaalityössä teknologiaa käytetään toistaiseksi vähän työn tavoitteiden ja tehtävien näkökulmasta. Lähinnä kehittämistä on toteutettu yksittäisinä kokeiluina ja hankkeissa. Sosiaalityön tavoitteena on, että teknologiaa käyttämällä tuemme ihmisten hyvinvointia, toimintaedellytyksiä ja selviytymistä arjen elämäntilanteissa. Kehittämiseen liittyvä tutkimus korostaa etenkin sosiaalista näkökulmaa ja teknologian vaikutuksia ihmisten arkeen esim. ihmissuhteisiin, vuorovaikutukseen ja yhteisöllisyyteen.

Tiedontuotanto verkossa, omahoito ja sähköiset palvelut ovat tulevaisuutta, jossa sosiaalialan tulisi olla mukana vahvistamassa sosiaalista näkökulmaa, toteuttaa sosiaalityön tehtäviä ja tavoitteita, sekä vahvistaa sosiaali- ja terveysalan integroitumista. Teknologia avaa myös uudenlaisia mahdollisuuksia kehittää sosiaalityön työvälineitä.

Teknologian kehittämiseen tarvitaan erilaista tietoa ja osaamista, verkostoitumista, keskusteluita ja kokeiluita. eSosiaalityön maisterikoulutus -hankkeen blogin tarkoitus on herättää keskustelua siitä, miten teknologia tukee ihmisten hyvinvointia, toimintaedellytyksiä ja selviytymistä arjen erilaisissa elämäntilanteissa. Blogi toimii areenana monialaiselle- ja tieteiselle keskustelulle, tiedottamiselle ja verkostoitumiselle. Toivotamme siis tervetulleiksi blogiimme erilaisia toimijoita, jotka kirjoittavat omasta näkökulmastaan ja nostavat esille hyviä käytäntöjä, mutta myös epäkohtia ja kritiikkiä. eSosiaalityön maisterikoulutuksen opettajat ja opiskelijat ovat mukana blogissa kertomalla koulutuksen kuulumisista.

Kirjoittamisiin

t. Maarit
Kirjoittaja on eSosiaalityön maisterikoulutus -hankkeen projektipäällikkö/yliopisto-opettaja.

2 kommenttia:

  1. Kiitos Maarit Kairala kirjoittamastasi blogikirjoituksestasi. Nostat erinomaisen oikeita asioita esiin, hienoa! Olen kanssasi samaa mieltä arjen ja yhteiskunnan teknologisoitumisesta ja miten toimintaympäristön muutokset haastavat meitä asiantuntijoita sekä palveluiden järjestäviä.

    Hienoa, että vihdoinkin olen löytänyt kaltaisiani. Olen kovastui kiinnostunut ja innostunut ajatuksesta, jossa sosiaalityötä ja hyvinvointiteknologiaa yhdistetään.

    Toimin lehtorina Vaasan ammattikorkeakoulussa ja opetan tulevia sosionomeja. Pidän erityisen tärkeänä nostaa esiin hyvinvointiteknologian mahdollisuuksia, mutta myös niitä haasteita ja vaaroja/heikkouksia mitä teknologian käyttöön ja suunnitteluun liittyy. Oppilaitoksena meidän tehtävänämme on mahdollistaa myönteisiä kokemuksia opiskelijoille hyvinvointiteknologista.

    Olisi erinomaisen hienoa saada aikaiseksi verkosto, jossa voisimme pohtia mahdollisuuksia ja ottaa opiskelijat mukaan suunnitteluun ja kokeiluun.

    Innokkain terveisin
    Heidi Blom
    heidi.blom@vamk.fi

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva, että meitä samoin ajattelevia löytyy. Tällä hetkellä sosiaalialalla on kokeiluja eri puolilla Suomea, mutta niihin liittyy vähän yhtenäistä visiota, siitä miten teknologiaa voisi hyödyntää sosiaalialalla. Myös sosiaalitieteellistä tutkimusta on vähän, sitä tarvittaisiin ehdottomasti lisää.

    Vaikeutena on myös se, että teknologia etenee vauhdilla ja päivittäin tulee uutisia ja eri alojen tutkimuksia. Tähän viidakkoon meinaa upota ja se vaikeuttaa sosiaalisen näkökulman hahmottamista. Sen määrittäminen mitä teknologia on sosiaalialan näkökulmasta, mitä sosiaalista siinä on ja mitä sosiaalisia vaikutuksia teknologialla on, on vaikeaa. Minusta vaarana on, että vahvistamme pelkästään taloutta ja tehokuutta korostavaa retoriikkaa emmekä tuo esille sosiaalista ulottuvuutta tai ole mukana kehittämässä teknologiaa siten, että se vastaa sosiaalialan tavoitteita ja tehtäviä.

    Toinen tärkeä asia minusta on se, että emme sosiaalialalla ota deterministisesti teknologiaa vastaa vaan vahvistuisimme aktiivisina toimijoina. Niin kuin Heidi sanoit teknologia on mahdollisuus ja meidän täytyisi nostaa esille myös kriittisesti sen negatiivisiä vaikutuksia esim. eriarvoistumiseen. Voisi jopa sanoa, että se on velvollisuutemme.

    Olemme eSosiaalityössä myös avaamassa sitä, minkälaista teknologiaosaamista sosiaalialalla tarvitaan. Kirjoitan siitä blogiin pikkasen myöhemmin. Lapin yliopistossa sosiaalityön oppiaineessa teknologiaosaamista aletaan opettamaan myös perusopiskelijoille ja tulossa on valtakunnallinen opintojakso teknologian kehittämisestä ja tutkimuksesta sosiaalityössä.

    Yksittäisten toimijoiden ja kokeilujen kautta on vaikea nostaa sosiaalista esiin. Jospa yhdessä saisimme ääntämme kuuluviin verkostoitumalla.

    Olisi mukavaa saada lisää kommentteja kirjoitukseeni sekä tietoa kokemuksistanne ja kokeiluistanne.

    Yhteistyöterveisin
    Maarit

    VastaaPoista

Voit kommentoida kirjoitusta omalla nimelläsi, käyttäjätunnuksellasi tai anonyymisti.

Kiitos osallistumisesta keskusteluun!