Vammaisten henkilöiden käsityksiä osallisuudesta ja valinnanvapaudesta henkilökohtaisen avun palvelusetelissä

- sähköisen palvelusetelin mahdollisuudet ja haasteet                                

Vammaisten henkilöiden oikeudet ovat olleet paljon esillä viimeisen vuosikymmenen aikana. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista ratifioitiin Suomessa vuonna 2016. Vammaissopimus on Suomessa osa kansallista lainsäädäntöä, ja sen tarkoituksena on taata vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet sekä edistää vammaisten henkilöiden ihmisarvon kunnioittamista. Sopimuksen mukaan viranomaisten tulee kaikessa toiminnassaan huomioida vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutuminen ja edistäminen [1].

Digitalisaatio on hallitusohjelman läpileikkaava teema, joka huomioidaan lähes jokaisessa kärkihankkeessa [2]. Asiayhteydestä riippuen digitalisaation määritelmä hieman vaihtelee, ja sille on vaikea löytää kattavaa määritelmää. Digitalisaation yhtenä synonyyminä voidaan käyttää palveluiden sähköistämistä. Asuinpaikasta riippumatta kansalaisella tulisi olla mahdollisuus asioida sähköisesti [3]. Yksi digitalisaation mahdollisuuksista on sähköinen palveluseteli. Palveluseteli on kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaalle myöntämä sitoumus, jolla kunta korvaa asiakkaalle palvelun käytöstä aiheutuneet kustannukset sovittuun määrään saakka. Se on yksi tapa järjestää kunnan vastuulle kuuluvia palveluita. Palveluseteliprosessissa keskeisessä roolissa ovat kunta, asiakas ja palvelujen tuottaja. Palveluseteli soveltuu sellaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen, joissa asiakkaan on mahdollista valita itse palvelu tai palveluntuottaja. Palveluseteli on toimintamalli, jolla pyritään tukemaan asiakkaan valinnanvapautta, ja palveluseteli nähdäänkin yhtenä ratkaisumallina palvelujen tuottamisessa. Palvelun tarkoituksena on parantaa kansalaisen osallistumismahdollisuuksia palvelujen suunnittelussa, valinnassa ja niihin hakeutumisessa [4]. Erilaisia mielipiteitä herättää kuitenkin se, mitä konkreettisesti asiakkaan valinnanvapauden lisäämisellä tavoitellaan. Toteutuuko asiakkaan etu?

Osallisuus, valinnanvapaus ja digitalisaatio ovat erittäin ajankohtaisia aiheita, ja lainsäädännöllisen kehityksen johdosta niiden merkitys tulee edelleen korostumaan. Osallisuuden yhtenä osa-alueena on henkilön itsenäisyys, johon kuuluu oman elämän hallittavuus, vaikuttaminen palveluihin ja toimintaympäristössä liittyminen erilaisiin merkityksellisiin vuorovaikutussuhteisiin [5].

Pro gradu -tutkielmassani tutkin vammaisten henkilöiden käsityksiä osallisuudesta ja valinnanvapaudesta henkilökohtaisen avun sähköisestä palvelusetelistä ennen setelin varsinaista käyttöön ottamista. Tutkimuksessa kysyin vammaisilta henkilöiltä, mitä he ajattelevat osallisuudesta ja valinnanvapaudesta henkilökohtaisen avun sähköisessä palvelusetelissä. Haastateltavilla ei ollut kokemusta palvelusetelistä, eikä siten sähköisestäkään.

Osallisuuden toteutuminen

Tutkimuksessa osa vammaisista henkilöistä epäili osallisuuden toteutumista, koska heillä ei ollut käytössään tietokonetta eikä internetyhteyttä, jonka avulla sähköistä palveluseteliä käyttäisivät. Jotkut vammaiset henkilöt kertoivat, ettei heitä edes kiinnosta sähköiset palvelut eikä internetyhteyttä ole tarkoitus hankkiakaan. Osallisuuden kokeminen on kiinni yhteiskunnan rakenteiden sekä asenteiden lisäksi kuitenkin viime kädessä ihmisestä itsestään ja siitä, millainen asenne hänellä on elämässä väistämättä eteen tuleviin haasteisiin [6]. Tarvitaan motivaatiota, että herää kiinnostus käyttää tietotekniikkaa eikä pelkää sen käyttämistä [7]. Arja Kilpeläinen [8] on tuonut esiin, että teknologian käytön edellytyksenä on yleensä käyttäjien oma, henkilökohtainen motivaatio opetella uusia toimintatapoja. Osallisuus ei ole kuitenkaan pysyvä tila, vaan se vaihtelee elämänvaiheiden ja tilanteiden kautta [9]. Esimerkiksi toimintakyky voi heikentyä, eikä silloin jaksa opetella uusia asioita.

Osallisuuteen pystyy vaikuttamaan omakohtaisella sitoutumisella, ottamalla vastuuta päätöksistä silloin, kun siihen liittyy mahdollisuus vaikuttaa prosessin kulkuun [9]. Osalla haastateltavista oli myös myönteinen ja avoin asenne sähköistäkin seteliä kohtaan. Haastateltavat kertoivat tarvitsevansa ohjausta ja apua sähköisen palvelusetelin käytössä. Osallisuus on erilaisia mahdollisuuksia tiedon välityksen, valintojen ja päätösten tekemisessä.

Vammaisten henkilöiden mielestä arjen hallinnassa osallisuus toteutuu avun saamisena, kun esimerkiksi henkilökohtainen avustaja auttaa vaikkapa kodin töissä, harrastuksissa ja asioilla käymisessä. Sillä ei ollut väliä, onko se palvelusetelillä vai jollain muulla tavalla järjestettynä. He kertoivat olevansa tyytyväisiä, kunhan vain saavat tarpeellisen määrän henkilökohtaista apua. Osallisuus nähdään keinona lisätä hyvinvointia ja kansalaisten aktiivisuutta [10]. Vammaispalveluiden tukimuotona henkilökohtainen apu on yksi tärkeimmistä vaikeavammaisille kohdistetuista palveluista. Sitä pidettiin osallisuuden vahvistamisen kannalta keskeisenä ja merkittävänä palveluna.  Osallisuutta mitattaessa tulee huomioida ihmisten erilaiset tarpeet osallistumisen ja osallisuuden suhteen, tärkeätä on ihmisen yksilöllinen kokemus omasta arvokkuudesta ja mahdollisuudesta tehdä päätöksiä [6]. 

Palvelusetelin ajateltiin vaikuttavan osallisuuteen ja edelleen voimaantumiseen. Voimaantuminen käsitettiin elämää kannattavana asiana, joka auttaa arjessa selviytymisessä. Osallisuutta omassa elämässä edistetään pääsääntöisesti yksilöllisesti voimavaraistavin keinoin. Osallisuus on keskeinen tekijä hyvinvoinnin vahvistamisessa, vaikkei sitä voi helposti esittää. Yksimielisyys on, että osallisuus ja sosiaaliset verkostot toimivat suojaavina tekijöinä erilaisia hyvinvointivajeita ja syrjäytymistä vastaan [9].

Valinnanvapaus henkilökohtaisen avun palvelusetelillä

Valinnanvapauden uskottiin lisääntyvän, sikäli kun on palvelua tarjoavia yrityksiä. Osallisuus voi olla vähäinen valinnanmahdollisuuteen palvelusetelin palveluntuottajan valinnassa, koska palvelua tarjoavia ei ole välttämättä paljoa ja myös palvelun hinnat voivat karsia palveluntuottajia pois [10]. Valinnanvapautta painottavassa sosiaalipolitiikassa korostetaan entistä enemmän ihmisen omaa vastuuta. Kaikki halutaan mukaan ja kaikkien valintoja kunnioitetaan, mutta on ihmisistä itsestään kiinni, miten lopulta käy, sillä myös vastuu siirtyy valintojen mukana. Valinnanvapaus voi lisätä eriarvoisuutta, koska kaikki eivät kykene tekemään valintoja, mutta myös vastaavasti valinnanvapautta voidaan suunnata niille, joilla sitä aikaisemmin ei ole ollut, siten lisätään tasa-arvoa [11]. Osa vastaajista oli sitä mieltä, ettei palvelusetelistä ole hyötyä eikä nähnyt siinä sen kummemmin valinnanvapautta, koska oli tyytyväinen nykyiseen palvelumalliin. Joidenkin haastateltavien mielestä paperinen palveluseteli oli mielekkäämpi verrattuna sähköiseen.

Henkilökohtaiseen apuun liittyy vahvasti ajatus vaikeavammaisen henkilön itsemääräämisen kunnioittamisesta ja osallisuuden mahdollistamisesta. Käsitykset yhdenvertaisuuden toteutumisesta palvelusetelin avulla olivat aika negatiivisia. Haastateltavat toivat esiin asumispaikan vaikuttavan siihen, miten saa palvelua, ja yhdenvertaisuuden toteutuminen kauempana kuntakeskuksesta epäilytti. Sosiaali- ja terveysministeriön ja Kuntaliiton julkaisemassa Sote-tieto hyötykäyttöön 2020 -strategiassa yhtenä tavoitteena on” Kansalainen – pystyn itse”. Henkilöllä pitäisi olla mahdollisuus riippumatta siitä missä asuu, asioida sähköisesti palvelujen tuottajien kanssa sekä antaa tietoa ammattilaisten käyttöön. Palvelujen laatu- ja saatavuustieto mahdollistaa palveluntarjoajan vertailun ja valinnan sekä tukee valinnanvapauden toteutumista [3].

Itsemääräämisoikeuden käsitettiin liittyvän valinnanvapauteen, vammaiset henkilöt haluavat mahdollisimman paljon tehdä itsenäisesti päätöksiä ja konkreettisesti esimerkiksi tehdä kodintöitä ja käydä kaupassa. Valinnanvapaudesta useimmat haastateltavat olivat kuulleet, mutta ihan tarkkaa tietoa ei ollut, mitä se loppujen lopuksi tarkoittaa. Sillä on vaikutusta arjen toimintoihin, kun ei ole mistä valita palvelusetelillä avustajaa, vaikka se olisikin siinä tilanteessa järkevin palvelumuoto. Valinnanvapauden toteutuminen edellyttää, että asiakas kykenee itse tekemään valinnan sikäli, kun on palvelun toteuttajia. Sosiaalihuollon asiakaslain soveltaminen vammaispalveluissa merkitsee, että vammaiselle henkilölle annetaan mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa siihen, millaisia palveluita ja tukitoimia hänelle järjestetään ja millä tavoin ne toteutetaan, jotta ne parhaiten edistävät hänen itsemääräämisoikeutensa toteutumista ja lisäävät hänen mahdollisuuksiaan toimia ja osallistua yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä [12].

Joitakin vammaisia henkilöitä sähköinen palveluseteli kiinnosti, ja heillä oli avoin suhtautuminen sähköiseen palveluseteliin valinnanvapauden mahdollistajana. Ne joilla oli jotain tietoa palvelusetelistä, suhtautuivat myönteisesti asiaan ja osasivat ajatella, mitä osallisuus ja valinnanvapaus tarkoittavat omalla kohdalla. Minna Lindqvistin [13] mukaan sähköinen palveluseteli ja ostopalvelujärjestelmä ovat uusi valtakunnallinen ratkaisu tukemaan hyvinvointipalvelujen järjestämistä ja toimintamalliuudistusta. Järjestelmän avulla on mahdollisuus laajentaa palvelusetelin käyttöä ja myös palvelumarkkinoiden kehittymistä sekä samalla helpottaa palvelujen tarjoamista. Arja Kilpeläinen ja Marja Salo-Laaka [14] ovat tarkastelleet asiakkaan osallisuutta myös ottamalla rinnalle teknologian osallisuuden mahdollistamiseksi. Sosiaalityön asiakasryhmistä esimerkiksi vammaisille on ollut hyötyä teknologian yleistymisestä, se on avannut heille osallistumiseen ja osallisuuteen kanavia. Mikäli teknologia saadaan kiinnitettyä sosiaalityön toimintaan hallitusti, se tukee asiakasosallisuutta. Teknologia lisää mahdollisuuksia avun saamiseen, tukea itsenäisessä selviytymisessä ja itsensä ilmaisemisessa.

Osallisuus on sosiaali- ja terveydenhuollossa tunnustettu arvo ja tavoite, kuitenkaan se ei käytännössä ole toteutunut sen mukaisesti. Palveluiden käyttäjien kokemuksia ja mielipiteitä ei huomioida tarpeeksi usein, vaikka osallisuus olisi äärettömän tärkeää juuri sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaille [15].

Valinnanvapauden toteutumisen edellytyksenä on että, asiakkaalla on tietoa oikeudestaan tehdä valintoja ja halu käyttää palveluja. Olisi oltava todellisia vaihtoehtoja, joista valita sekä vertailun mahdollistavaa tietoa ja että on mahdollisuus saada tukea päätöksentekoon [16]. Asiakkaan saadessa palvelusetelin hänen olisi hyvä saada tukea palvelusetelin käyttämisessä. Vastuu siitä, että asiakkaat tuntevat oikeutensa, on sekä palvelujen järjestäjillä että ammattilaisilla, eikä sitä voi jättää yksittäisten kansalaisten tai asiakkaiden aktiivisuuden varaan. Valintojen tekeminen edellyttää asiakkaalta halua ottaa vastuuta ja tehdä valintoja, mutta tulisi olla myös todellisia valinnan vaihtoehtoja, joista asiakkaalla on mahdollisuus valita itselleen sopiva palvelu.

Seija Seppänen

eSosiaalityön maisterikoulutus, Lapin yliopisto

Lähteet:

[1] Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2/2018: Oikeus osallisuuteen

 ja yhdenvertaisuuteen. YK:n vammaisten henkilöiden
oikeuksien yleissopimuksen kansallinen toimintaohjelma 2018–2019.
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160666/STM_2_18_WE
B.pdf? sequence=1&isAllowed=y. Viitattu 14.3.2018.

 

[2] Valtiovarainministeriö i.a. Digitalisaatio 2016.

http://vm.fi/digitalisaatio. Viitattu 23.4.2017.

 

[3] Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 14/2016: Sjöblom Stina. Suomen vammaispoliittisen ohjelman VAMPO 2010–2015 LOPPURAPORTTI.

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74810/Rap%20ja%20mu
I_2016-14_verkkoversio%20100316.pdf? sequence=1&isAllowed=y.
Viitattu 2.2.2018.

[4] Lindqvist, Minna 2016: Sade-ohjelman sosiaali- ja terveysalan sähköiset palvelut. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki, 11–16.

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130274/URN_ISBN_978-952-302-
634-6.pdf? sequence=1. Viitattu 6.4.2017.

 

[5] Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017: Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 33/2017.

https://www.thl.fi/fi/web/hyvinvointiterveyserot/eriarvoi.suus/hyvinvointi/osallisuus.
Viitattu 20.1.2018.

 

[6] Kivistö, Mari 2014: Kolme ja yksi kuvaa osallisuuteen: monimenetelmällinen tutkimus vaikeavammaisten ihmisten osallisuudesta toimintana, kokemuksena ja kielenkäyttönä. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Väitöskirja. Lapin yliopisto. Rovaniemi.

 

[7] Strömberg-Jakka, Minna 2010: Sosiaalityötä ja tasa-arvoa sosiaalitoimen verkkoneuvontaan? Teoksessa: Pohjola Anneli, Kääriäinen Aino & Kuusisto-Niemi Sirpa (toim.):

Sosiaalityö, tieto ja teknologia. PS-kustannus. Juva, 138–139.

 

[8] Kilpeläinen, Arja 2017: Teknologiavälitteisyys järjestöjen arjessa. Teoksessa Kilpeläinen, Arja & Väärälä, Reijo & Heikkinen, Eine & Harpela, Risto (toim):

Kumppanuudesta voimaa. Sosiaali- ja terveysjärjestöt Lapin rakentajina. Lapin sosiaali- ja
terveysturvayhdistys ry. Rovaniemi, 127–132.

 

[9] Raivio, Helka & Karjalainen, Jarno 2013: Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut.

Helka Raivio ja Jarno Karjalainen 2013, 48.

[10] Kuusinen-James, Kirsi 2016: Setelipeliä. Tutkimus palveluseteliä säännöllisessä kotihoidossa käyttävien iäkkäiden henkilöiden valinnanvapaudesta. Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta. Väitöskirja.

[11] Julkunen, Raija 2006: Kuka vastaa? Hyvinvointivaltion rajat ja julkinen vastuu. Stakes. Helsinki, 185–206.

 

[12] Räty, Tapio 2010: Vammaispalvelut. Vammaispalvelujen soveltamiskäytäntö. 4. täysin uudistettu painos. Kynnys ry. Arkmedia Oy. Vaasa, 96–97.

 

[13] Lindqvist, Minna 2016: Sade-ohjelman sosiaali- ja terveysalan sähköiset palvelut. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki, 11–16.

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130274/URN_ISBN_978-952-302-
634-6.pdf? sequence=1. Viitattu 6.4.2017.

 

[14] Kilpeläinen, Arja & Salo-Laaka, Marja 2012: Asiakasosallisuus teknologisoituvassa palvelujärjestelmässä. Teoksessa Pohjola, Anja & Kemppainen, Tarja & Väyrynen, Sanna (toim.): Sosiaali-työn vaikuttavuus. Lapin yliopistokustannus. Rovaniemi, 302–322.

 

[15] Närhi, Kati, Tuomo Kokkonen & Aila-Leena Matthies 2014: Asiakkaiden osallisuus ja työntekijöiden harkintavalta palvelujärjestelmässä. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakausilehti, Janus. 20 (3), 227–244.

 

[16] Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Päätösten tueksi 2/2016: Valinnanvapaus sosiaali- ja terveyden huollossa: kriittiset askeleet toteuttamisessa

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130272/URN_ISBN_978-952-302-
637-7.pdf? sequence=1&isAllowed=y. Viitattu 24.4.2016.

 

Sosiaalityön tietojärjestelmien kehittäminen tiedonmuodostuksen tueksi

Suomessa on meneillään laaja kansallinen tietojärjestelmien kehittämishanke ja myös paikallisesti sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmiä ollaan uudistamassa. Tietojärjestelmien pääasiallinen tarkoitus on tukea työntekijöitä työssään [1]. Sen lisäksi nopeasti kehittyvät teknologiat ja analytiikan mahdollisuudet esimerkiksi tekoälyn muodossa kasvattavat jatkuvasti toiveita hyödyntää tietojärjestelmien dataa myös päättäjien ja tutkijoiden tahoilla. Tiedolla johtaminen on vakiinnuttanut asemaansa eri aloilla ja siitä puhutaan myös sosiaali- ja terveydenhuollon johtamisen kentällä [esim. 2]. Tietojärjestelmillä voi siis olla monta eri hyötyjä tavoittelevaa tahoa. Kenen tarpeet asetetaan etusijalle tietojärjestelmien suunnittelussa? Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien kansallisessa kehittämistyössä tavoitteena on huomioida sekä asiakkaat, työntekijät, johto että tutkijat [3]. Kuinka tämä tavoite toteutetaan käytännössä?

Kansainväliset kokemukset teknologian valjastamisesta sosiaalityön tarpeisiin ovat olleet monin paikoin haastavia. Niissä on koettu kalliita epäonnistumisia, ja tämä on puolestaan turhauttanut työntekijöitä ja nostanut esiin akateemisessa keskustelussa kritiikkiä teknologisia hankkeita ja niiden toteutustapoja kohtaan. [4.] Tietojärjestelmien käyttöönoton epäonnistumisen taustalla voi olla se, että järjestelmän tuottamat hyödyt eivät kohdistu varsinaisen työn tekijälle. Tietojärjestelmien kehittämisessä tulisikin tavoitella parempaa symmetriaa, jotta niiden hyöty jakautuisi tasaisemmin eri tahoille. [5.] Esittelen tässä kirjoituksessa lyhyesti sosiaalityön tiedonmuodostuksen orientaatioiden jäsennyksen, jota voidaan hyödyntää sosiaalialan tietojärjestelmien suunnittelussa ja toteutuksessa. Jäsennys antaa välineitä tarkastella eri tahojen tiedollisia tarpeita ja odotuksia tietojärjestelmille tiedonmuodostuksen näkökulmasta. Perustan näkemykseni hiljattain valmistuneeseen pro gradu -tutkielmaani, jossa toteutin integroivan kirjallisuuskatsauksen tietojärjestelmistä osana lastensuojelun sosiaalityön tiedonmuodostusta [6]. Vaikka tutkielman näkökulma rajautui lastensuojeluun, on tuloksena esittämääni jäsennystä mahdollista soveltaa sosiaalialalla yleisesti.

Sosiaalityön ammatillinen tiedonmuodostus voidaan ymmärtää prosessina, jossa hyödynnetään sosiaalityön tiedon lähteitä eli tutkimus- ja teoriatiedon lisäksi asiantuntijatietoa, asiakkaan tietoa, formaalista tietoa sekä ammattieettistä tietoa [7]. Tiedonmuodostuksen välineinä voivat toimia kriittinen reflektio [8; 9], vuorovaikutus eri toimijoiden kesken [esim. 10] sekä dokumentaatio [ks. 11; 12]. Käytännön sosiaalityöntekijälle on keskeistä hahmottaa asiakkaan elämäntilanne ja tuen tarve sekä käytössä olevat palvelut ja verkostot mahdollisimman helposti ja luotettavasti. Asiakkaan tilanteesta muodostettavaa käsitystä voidaan kutsua tapauskohtaiseksi tiedonmuodostukseksi [6; 13]. Nykyisissä tietojärjestelmissä on paljon kehitettävää tapauskohtaisen tiedonmuodostuksen tukemiseksi. Usein haettava tieto hukkuu pitkien narratiivien sekaan tai tiedon jäsentelytapa tietojärjestelmän mahdollistamissa rajoissa ei tue hahmottamista [Esim. 14; 15; 16; 17; 18; 19]. Nykyteknologia tarjoaa paljon mahdollisuuksia tiedon esittämistavoille, joista monet visuaaliset kuvaajat tukevat hahmottamista [20; 21]. Näitä tulisi hyödyntää aiempaa enemmän myös sosiaalityön tietojärjestelmissä tapauskohtaisen tiedonmuodostuksen helpottamiseksi.

                                         
                                            Kuva: Pixabay

Toinen käytännön työssä ilmenevä tarve liittyy oman työn organisointiin. Tietojärjestelmien toivottaisiin antavan parempaa tukea omien työtehtävien hallintaan ja priorisointiin. Tätä tiedonmuodostuksen orientaatiota kutsun tehtäväkohtaiseksi tiedonmuodostukseksi. Se pitää sisällään työtehtävien hallinnan ja priorisoinnin sekä oman työn seuraamisen ja analysoinnin. Sosiaalityössä eräs keskeinen tarve on asiakasmäärien seuranta ja oman asiakaskunnan hahmottaminen. Tähän tietojärjestelmien toivotaan tuottavan nykyistä parempia ratkaisuja [18]. Tietojärjestelmien katsotaan tarjoavan entistä parempia välineitä informaation jakamiselle ammattilaisten kesken [22; 23; 24]. Parhaimmillaan tämä helpottaa tehtävien koordinointia ja säästää aikaa [15; 22].

Erityisesti lastensuojeluun kehitettyjen tietojärjestelmien kohdalla on voitu painottaa käytännön työstä nousevien tarpeiden sijaan hallinnollisia näkökulmia. Tämän orientaation olen nimennyt hallinnolliseksi tiedonmuodostukseksi. Tietojärjestelmiä on kehitetty ja jalostettu uuden julkishallinnon tarpeisiin, jolloin tietojärjestelmien sisältämän datan avulla on pyritty mm. tehostamaan toimintaa ja valvomaan työntekijöitä sekä luokittelemaan kansalaisia [14; 15; 17; 19; 23; 24]. Pahimmillaan hallinnollisista näkökulmista rakennetut tietojärjestelmät muuttavat työnkulkuja kaventaen sosiaalityöntekijöiden harkintaa ja ammatillista päätöksentekoa [17; 24; 25]. Tämä johtaa usein siihen, etteivät käytännön työntekijät koe tietojärjestelmiä oman työnsä apuvälineinä vaan jopa esteinä tai hidasteina käytännön työlle [18; 19; 24; 26; 27]. Seurauksena on todettu työntekijöiden kehittelevän erilaisia kiertoteitä tietojärjestelmien käyttöön. Työntekijät jättävät vaadittuja kenttiä täyttämättä tai käyttävät tietojärjestelmiä vastoin niiden suunniteltua tarkoitusta [17; 18; 19; 24]. Tästä puolestaan seuraa se, että järjestelmiin tallennettuun dataan ei voida enää luottaa [14; 18; 19; 26; 28; 29]. Tällöin sosiaalityön käyttämien tietojärjestelmien datan pohjalta ei voida tehdä luotettavaa analyysia hallinnollisen päätöksenteon tueksi.

Tietojärjestelmien sisältämän datan eheyden ja luotettavuuden ongelmat aiheuttavat merkittäviä haasteita eri toimijoille ja sosiaalityön tehtävälle. Hallinnollisiin tai tutkimuksellisiin tarpeisiin käytettävä tietojärjestelmien tarjoama data ei palvelekaan enää tarkoitustaan vaan johtaa virheellisiin päätelmiin [26]. Tietojärjestelmien datan eheys ja luotettavuus ovat keskeisiä edellytyksiä sille, että tiedolla johtamisessakin arvostetut hyödyt tietojärjestelmiin liittyen saadaan realisoitua. Datan louhinnasta ja tutkimuksesta tulee myös huomattavasti hankalampaa, mikäli järjestelmien sisältämään dataan ei voida luottaa. Sosiaalityön neljäs tiedonmuodostuksen orientaatio teoreettinen tiedonmuodostus voisi hyödyntää tietojärjestelmiin tallennettuja sosiaalityön asiakkaista ja käytännöstä kerättyjä tietoja nykyistä tehokkaammin. Nykyaikainen tieto- ja viestintäteknologia tarjoavatkin paljon mahdollisuuksia tulevaisuuden tutkimukselle [23; 26]. Tätä käyttötarkoitusta kuitenkin vaikeuttaa se, mikäli tietojärjestelmien sisältämä data ei ole luotettavaa.

Mikäli tietojärjestelmät rakennettaisiin tukemaan käytännön sosiaalityötä siten, että huomioitaisiin sekä tapauskohtaisen että tehtäväkohtaisen tiedonmuodostuksen tarpeet, toteutuisi tietojärjestelmien tavoite tukea käytännön työntekijöitä. Tietojärjestelmän työnkulkujen vastatessa käytännön sosiaalityön prosesseja ja tukien työtehtävien menestyksekästä toteuttamista, vakiintuu niiden käyttö sosiaalityöntekijöiden työvälineinä. Tämä johtaa yhdenmukaisempaan järjestelmän käyttöön ja sitä kautta eheään dataan. Eheä data puolestaan tarjoaa luotettavaa tietoa tilastojen ja tiedolla johtamisen tarpeisiin. Myös tutkimuksen mahdollisuudet hyödyntää tietojärjestelmien dataa paranevat, kun tietojärjestelmät ovat saumaton osa arjen sosiaalityötä ja niiden tarjoama data kuvaa luotettavalla tavalla sosiaalityön ilmiöitä. Näin ollen on mahdollista rakentaa tietojärjestelmiä, jotka palvelevat eri tahoja aiempaa tasapuolisemmin.

                                            Kuva: Tiedonmuodostuksen orientaatiot ja tietojärjestelmä [6]

On tärkeää ottaa opiksi maailmalta raportoiduista kokemuksista [esim. 30; 31] ja välttää toistamasta samoja virheitä Suomessa nyt, kun tietojärjestelmien kehittäminen on ajankohtaista. Tarvitsemme lisää tutkimusta tietojärjestelmistä käytännön työntekijöiden ja asiakkaiden näkökulmista. On tärkeää huolehtia siitä, että sosiaalihuollon tietojärjestelmiä kehittävillä ammattilaisilla on riittävän monipuolinen osaaminen sekä teknologian että sosiaalialan näkökulmista. On panostettava moniammatilliseen yhteistyöhön ja sen edellytysten tukemiseen. Vain näillä keinoilla voimme todella onnistua rakentamaan tietojärjestelmiä, jotka aidosti palvelevat sekä sosiaalityön ammattilaisten, asiakkaiden, tutkijoiden että myös johdon ja päättäjien tarpeita ja joiden avulla täytetään tietojärjestelmille asetetut odotukset ja saavutetaan niistä saatavat hyödyt.

Susi Salovaara

YTM, eSosiaalityön maisterikoulutus, Lapin yliopisto

Sovelluskehittäjä, Apotti-hanke

Lähteet:

[1] Mursu, A. & Tiihonen, T. 2011: Kestävä tietojärjestelmäkehitys organisaatiossa. Teoksessa Laakkonen, M. & Lamminpää, S. & Malaprade, J. (toim.): Informaatioteknologian filosofia. Rovaniemen yliopistokustannus. Rovaniemi, 361–373.

[2] Raatikainen, J. 2014: Sosiaalityön lähi- ja keskijohdon johtamisosaaminen. Teoksessa: Niiranen, V. & Joensuu, M. & Lammintakanen, J. & Kerkkänen, M. (toim.) Johtajana muutoksissa. Kuntaliitto ACTA 253. Helsinki, 125–128.

[3] Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palveluiden tukena 2014: Sote-tieto hyötykäyttöön -strategia 2020. Sosiaali- ja terveysministeriö. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3548-8.

[4] Tregeagle, S. 2016: Heads in the cloud: An example of evidence-based information and communication technology in child welfare. Journal of Technology in Human Services 34 (2), 224–239.

[5] Dix, A. 2004: Human-computer interaction. 1. painos 1998. Prentice Hall. Harlow.

[6] Salovaara, S. 2018: Tietojärjestelmät osana lastensuojelun tiedonmuodostusta. Pro gradu -tutkielma. Lapin yliopisto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201805031166.

[7] Karttunen, T. & Hietamäki, J. 2014: Tiedon käytön kysymyksiä ja haasteita sosiaalityön asiakastyössä. Teoksessa Haverinen, R. & Kuronen, M. & Pösö, T. (toim.): Sosiaalihuollon tila ja tulevaisuus. Osuuskunta Vastapaino. Tampere, 320–336.

[8] Karvinen-Niinikoski, S. & Tapola, M. 2005: Tieto nousee kentältä. SOCCA:n ja Heikki Waris -instituutin julkaisuja 2. SOCCA ja Heikki Waris -instituutti. Helsinki.

[9] Fook, J. 2016: Social work. A critical approach to practice. 3. uudistettu painos. 1. painos 2002. Sage Publications. Los Angeles.

[10] Räsänen, J-M. 2014: Tietotekniikkaan pohjautuva asiakastiedon käyttö sosiaalipäivystyksessä: Etnometodologinen puheen ja vuorovaikutuksen tutkimus. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1416. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9447-5.

[11] Kääriäinen, A. 2003: Lastensuojelun sosiaalityö asiakirjoina. Dokumentoinnin ja tiedonmuodostuksen dynamiikka. Sosiaalipolitiikan laitoksen tutkimuksia 1. Helsingin yliopisto. Helsinki.

[12] Kääriäinen, A. 2016: Sosiaalityön dokumentointi: suhde tietoon ja toimintaan. Teoksessa Törrönen, M. & Hänninen, K. & Jouttimäki, P. & Lehto-Lundén, T. & Salovaara, P. & Veistilä, M. (toim.): Vastavuoroinen sosiaalityö. Gaudeamus. Helsinki, 189–197.

[13] Salovaara, S. 2017: Tietojärjestelmät osana sosiaalityön tiedonmuodostusta. Teoksessa Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.): Sosiaalityö digitalisaatiossa. Lapin yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja, C. Työpapereita, 58. Lapin yliopisto. Rovaniemi, 59–72.

[14] Parton, N. 2009: Challenges to practice and knowledge in child welfare social work: From the 'social' to the 'informational'? Children and Youth Services Review, 31 (7), 715–721.

[15] Peckover, S. & Hall, C. & White, S. 2009: From policy to practice: The implementation and ne-gotiation of technologies in everyday child welfare. Children & Society, 23 (2), 136–148.

[16] White, S. & Wastell, D. & Broadhurst, K. & Hall, C. 2010: When policy o'erleaps itself: The 'tragic tale' of the integrated children's system. Critical Social Policy, 30 (3), 405–429.

[17] Pithouse, A. & Broadhurst, K. & Hall, C. & Peckover, S. & Wastell, D. & White, S. 2012: Trust, risk and the (mis)management of contingency and discretion through new information technologies in children's services. Journal of Social Work, 12 (2), 158–178.

[18] Huuskonen, S. & Vakkari, P. 2013: “I did it my way”: Social workers as secondary designers of a client information system. Information Processing & Management, 49 (1), 380–391.

[19] De Witte, J. & Declercq, A. & Hermans, K. 2016: Street-level strategies of child welfare social workers in flanders: The use of electronic client records in practice. British Journal of Social Work, 46 (5), 1249–1265.

[20] Huuskonen, S. 2014: Recording and use of information in a client information system in child protection work. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1387. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9368-3.

[21] Koponen, J. & Hildén, J. & Vapaasalo, T. 2016: Tieto näkyväksi. Informaa-tiomuotoilun perusteet. Aalto-yliopiston julkaisusarja. Taide + muotoilu + arkkiteh-tuuri 1. Aalto-yliopisto. Helsinki.

[22] Peckover, S. & White, S. & Hall, C. 2008: Making and managing electronic children: E-assessment in child welfare. Information, Communication & Society, 11 (3), 375–394.

[23] Tregeagle, S., & Darcy, M. 2008: Child welfare and information and communication technology: Today's challenge. British Journal of Social Work, 38 (8), 1481–1498.

[24] Hall, C. & Parton, N. & Peckover, S. & White, S. 2010: Child-centric information and communication technology (ICT) and the fragmentation of child welfare practice in england. Journal of Social Policy, 39, 393–413.

[25] Koskinen, R. 2014: One step further from detected contradictions in a child welfare unit - a constructive approach to communicate the needs of social work when implementing ICT in social services. [Askel eteenpäin lastensuojeluyksikössä esiin tulleista ristiriidoista-rakentava, sosiaalityön tarpeista nouseva lähestymistapa informaatio- ja kommunikaatioteknologian käyttöönottoon sosiaalipalveluissa] European Journal of Social Work, 17 (2), 266–280.

[26] Gillingham, P. 2011: Computer-based information systems and human service organisations: Emerging problems and future possibilities. Australian Social Work, 64 (3), 299–312.

[27] Huuskonen, S. & Vakkari, P. 2015: Selective clients' trajectories in case files: Filtering out information in the recording process in child protection. British Journal of Social Work, 45 (3), 792–808.

[28] Winship, K. 2012: Data mining in children and family services: The contra costa county experience. Journal of Evidence-Based Social Work, 9 (1–2), 19–26.

[29] Gillingham, P. 2016: Predictive risk modelling to prevent child maltreatment and other ad-verse outcomes for service users: Inside the 'black box' of machine learning. British Journal of Social Work, 46 (4), 1044–1058.

[30] Munro, E. 2011: The Munro review of child protection: Final report: A child centred system. https://assets.publishing.service.gov.uk/government/uploads/system/uploads/attachment_data/file/175391/Munro-Review.pdf.

[31] Gillingham, P. 2015: Electronic information systems in human service organisations: The what, who, why and how of information. British Journal of Social Work 45 (5), 1598–1613.

 

 

 

Facebook palveluohjaus nuoren elämänhallinnan tukena nuorisososiaalityössä

Nuorilta odotetaan aktiivisuutta ja pärjäämistä. Yhteiskunnan arvot ovat koventuneet ja yhteiskunnallinen ilmapiiri ei hyväksy tilaa, jossa ei olla jossakin määrin aktiivisia. Kuitenkin nuorten elämä ei ole pelkästään heistä itsestään kiinni. Palvelut digitalisoituvat vauhdilla, mikä on muuttanut palvelukulttuuria. Vastuu palveluiden käyttämisestä ja saamisesta on yhä enemmän asiakkaan vastuulla. Jos kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan, nuoren on löydettävä itse sopivat palvelut tai ainakin lähtöruutu saadakseen tukea. Yhtenä keinona tähän on nuorisososiaalityössä ohjaajan ammattiprofiilin kautta toteutettu Facebook palveluohjaus, jota olen tutkinut pro gradu -tutkielmassani.

Nuorisososiaalityön nuorten haasteet

Nuorille teknologian käyttäminen on tuttua, joten voisi luulla, että he selvittävät tiensä palveluihin tietoa etsimällä. Camilla Granholm [1] toteaa, että nuoret näkevät digitaalisen todellisuuden osana normaalia elinympäristöään. Teknologian avulla tiedon etsiminen ei ole heille uutta ja mullistavaa. Voi jopa olla, että teknologian hyödyntäminen ei heitä edes kiinnosta. Granholmin [1] mukaan tulisi muistaa, että nuorilla voi olla puutteelliset teknologiset taidot, mikä saattaa päinvastoin lisätä eriarvoistumista informaatioyhteiskunnasta. Tarja Juvosen [2] mukaan nuoren toimijuus osana yhteiskuntaa on neuvottelua omasta paikasta osana järjestelmää. Tämä luo paineita niin nuorelle itselleen kuin nuorten käyttämille eri palveluille.

Kaisa Ketokiven [3] mukaan nuoruus 2000-luvulla on yksilöllistä ja varsinkin koulutukseen käytetään enemmän aikaa kuin aiemmin. Tämä on vaikuttanut nuoruuteen, mikä elämänvaiheena on pitkittynyt. Elämä ei kulje suoraan elämänvaiheesta toiseen. Elämän vakiintumattomuus saattaa jatkua pitkälle täysi-ikäisyyden jälkeen, jopa lähelle 30 ikävuotta. Nuoruus elämänvaiheena on kokeiluja ja vastuunottoa omasta elämästä.  Työmarkkinoille päästäkseen nuorella tulee olla minimissään koulutus ja mielellään työkokemusta. Osa nuorista tulee autetuksi jo omassa lähiyhteisössään vanhempien ja ystävien avulla. Mikäli nuori tarvitsee apua, etsivä nuorisotyö ja koulujen sosiaalityö ovat helposti saatavilla nuoren tukena. Intensiivisempää tukea tarjoavat nuorten työpajat, kuntouttavaa työtoimintaa järjestävät yksiköt ja sosiaalityö. Silti nuori ei aina löydä oikeaa tahoa tai löydä keinoa asioida omassa asiassaan, mikä on valitettava tosiasia.

Arja Honkakosken ym. [4] tekemässä tutkimuksessa nuorten sosiaalisen tuen tarpeista Oulun kaupungissa kävi ilmi, että erityisesti työttömyys on nuorille haaste. Nuorten työttömyyden syinä olivat työkokemuksen puute ja kyvyttömyys osallistua työmarkkinoille, mikä ilmeni työn hakematta jättämisenä, opintojen keskeyttämisenä ja vaikeutena sopeutua työelämän pelisääntöihin. Yhtenä syynä tähän on oman alan työpaikkojen vähäisyys tai haluttomuus tehdä itselle epämieluisia työtehtäviä. Tutkimuksessani nuorisososiaalityön nuorilla ilmeni myös työttömyyttä, mutta lisäksi taloudellisia ongelmia, henkisen jaksamisen vaikeuksia ja kyvyttömyyttä löytää itselle sopivia palveluita ilman tukea.

Mitä on Facebook palveluohjaus?

Facebook palveluohjaus toimi sosiaalisessa mediassa ohjaajan ammattiprofiilin kautta. Vaikka se ei ollut perinteinen sosiaalityön työmuoto, oli Facebookin toisessa päässä vastaamassa sosiaalialan laillistettu ammattihenkilö. Sivustoa oli mahdollista käyttää itsenäisesti tai sen kautta pystyi jakamaan linkkejä tai keskustelemaan ohjaajan kanssa Messenger-viestien välityksellä. Facebook palveluohjaus voidaan jakaa Saila Lähteenmäen [5] mukaan kolmeen eri osa-alueeseen: yleiseen tiedottamiseen ajankohtaisista asioista, neuvontaan sekä henkilökohtaiseen ohjaukseen yksityisviestien kautta. Palvelun kautta ei kuitenkaan voinut lähettää omia henkilötietoja tai jättää hakemuksia.

Tuija Kotiranta [6] (2016, 54) painottaa asiakkaan kohtaamisessa ja aktivoimisessa yksilöllisten tarpeiden huomioimista ja henkilökohtaisesti räätälöityjä palveluita. Tämä toteutui Facebook palveluohjauksessa, sillä keskustelujen aiheet olivat lähtöisin nuoren tiedon ja tuen tarpeista. Yhteydenpito sosiaalisessa mediassa oli luonteelta avointa ja osallistavaa. Asiakas sai palveluohjaajalta neuvoja, joiden avulla hän pääsi omassa asiassaan eteenpäin. Sivusto palveli eri elämäntilanteessa olevia nuoria. Keskeistä nuorten palveluohjaajan Facebook-sivuston käytölle oli nopean avun saaminen omaan asiaan.

Camilla Granholmin [1] mukaan voimavarakeskeisessä palveluohjauksessa on keskeistä asiakkaan ja työntekijän luottamuksellinen kumppanuuteen perustuva suhde sekä asiakkaan itse määrittelemät tavoitteet. Palveluohjauksen yksi tavoite on asiakkaan voimaantuminen, mikä nähdään henkilökohtaisena muutoksena. Liisa Hokkasen [7] mukaan voimaantumisessa painottuu yksilökeskeisyys, jolloin keskitytään yksilön elämänhallintaan, vahvuuksiin ja omiin ratkaisuihin. Täytyy kuitenkin muistaa, että hyötyäkseen Facebook palveluohjauksesta nuoren oli oltava itse jossain määrin aktiivinen.

Monipuolinen palveluohjaus nuorten kokemana: löydä tietoa, saa tukea tai ota asiointiapua vastaan

 

Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä oli valtaistavan sosiaalityön teoria. Liisa Hokkasen [7 & 8] määritelmän mukaan ja sen näkökulmien kautta löysin Facebook palveluohjauksesta erilaisia tasoja. Osa nuorista hyötyi itse löytämästään tiedosta, jolloin voidaan puhua voimaantumisesta. Usein löydetyn tiedon aiheet liittyivät työllistymiseen, opiskelupaikan löytymiseen tai tapahtumiin, joihin aiottiin osallistua. Osalla nuorista oli hyvät toimintavalmiudet hoitaa asiansa vähäisen tuen avulla tai kokonaan itsenäisesti. Nämä nuoret hyötyvät helposti saatavilla olevasta tiedosta. Siksi ajantasaista tietoa tulisi olla helposti nuorten saatavilla nuorten suosimissa viestintäkanavissa.

Joissakin asioissa nuoret ottivat yhteyttä nuorten palveluohjaajaan Messenger-viestin kautta saadakseen tarkempia neuvoja, henkistä tai taloudellista tukea pystyäkseen etenemään asiassaan. Palvelujen sisältöjen avaaminen auttoi nuorta etenemään asiassaan, jolloin voidaan puhua nuoren valtaistumisesta. Palveluohjaus edisti nuoren omatoimisuutta ja hankalasta tilanteesta selviytymistä.

Usko omiin kykyihin oli osalla nuorista haurasta. Nuorten palveluohjaajan tuella nuoren itsetunto kasvoi ja omien asioiden hoitamisen oli mahdollista. Kutenkin osa nuorista tarvitsi intensiivisempää tukea, ohjausta tai asiointiapua, jolloin varattiin aika vastaanotolle tai muuhun virastoon, joka mahdollisti nuoren asian etenemisen. Palveluohjaus edusti tällöin sosiaalista asianajoa. Nuorten asiointiaiheissa nousivat selvästi esille palveluohjauksen tarve, henkinen tukeminen ja työllisyysasiat. Tämä osoittaa, että nuorilla oli halu selvittää itse asioitaan, osallistua työelämään ja löytää itselleen sopiva ammatti. Eniten tuloksissa yllätti nuorten saama henkisen tuen merkitys. Kun nuorella oli mahdollista saada kannustavaa tukea, ei hän luovuttanut heti ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa. Oma suunnitelma pysyi saadun tuen vuoksi. Nuori tuli autetuksi parhaimmillaan kokonaan Facebook palveluohjauksen kautta.

Johtopäätökset

Tutkimukseni tulosten mukaan nuoret kokevat tarvitsemansa palvelut pirstaleiseksi. He eivät aina tienneet, mistä he saisivat apua tilanteeseensa. Tutkimukseni osoittaa, että ennaltaehkäiseviä matalan kynnyksen palveluita tarvitaan nuorisososiaalityöhön. Osa näistä palveluista voisi olla digitaalisissa toimintaympäristöissä toteutettuja. Nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä on käytettävä nuorten lähelle tulevia palvelumuotoja, joista yksi hyvä esimerkki on Facebook palveluohjaus. Peräänkuulutan myös arjen yhteisöjen vastuuta toisista välittämisessä. Kun arjessa ja lähiympäristössä kaikki on hyvin, nuori on valmiimpi vastaamaan yhteiskunnan hänelle asettamiin vaatimuksiin.

Tutkimani Facebook palveluohjaus sivusto ei ole tällä hetkellä käytössä. Vaikka palvelua ei enää ole käytössä, nuorten sosiaalipalveluja tulisi olla saatavilla siellä, missä nuoret ovat, viestivät ja jakavat tietoja. Nuorten käyttämissä palveluissa on saatavilla monenlaista nettineuvontaa, kuten chat-aikoja, sähköisiä yhteydenotto -lomakkeita ja nuorten auttavia puhelimia eri aiheista. Entistä monipuolisempia ja yksilöllisempiä nuorten palveluita tarvitaan nuorisososiaalityöhön. Nuoria voidaan tukea kevyinkin palveluin ongelmatilanteiden yli.

Heidi Honkimaa

Lapin yliopisto, eSosiaalityön opiskelija

Lähteet:

[1] Granholm, Camilla 2016: Social work in digital transfer – blending services for the

          next generation. http://www.fskompetenscentret.fi/Site/Data/2067/Files/C_

          Granholm_ DR_avhd_2016_PDF_version.pdf

[2] Juvonen, Tarja 2015: Sosiaalisesti kontrolloitu, hauraasti autonominen. Nuorten toimi-

           juuden rakentuminen etsivässä työssä. Nuorisotutkimusverkosto. Helsinki.

[3] Ketokivi, Kaisa 2013: Aikuistumisen ja perheen perustamisen ristiriidat pidenty-

          neessä nuoruudessa. Teoksessa Aapola, Sinikka & Ketokivi, Kaisa (toim.):

          Polkuja ja  poikkeamia – Aikuisuutta  etsimässä.  Nuorisotutkimusverkosto.

          Helsinki, 100–137.

[4] Honkakoski, Arja & Kinnunen, Petri & Vuorijärvi, Petri 2016. Nuorten aikuisten

          sosiaalisen tuen tarpeet ja niihin vastaaminen. Pohjois-Suomen sosiaalialan

          osaamiskeskuksen julkaisusarja 41. Oulu.

[5] Lähteenmäki, Saila 2016: Sosiaalisen median hyödyntäminen ja kehittäminen nuorille

           suunnatuissa sosiaalipalveluissa. Case: Nuorten Facebook-palveluohjaus Oulussa

           Oulun ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan koulutusohjelma (YAMK). Opinnäyte-

           työ. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/105545/Lahteenmaki_Saila.

           pdf?sequence=1 Viitattu 29.5.2016

[6] Kotiranta, Tuija 2008: Aktivoinnin paradoksit. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä.

[7] Hokkanen, Liisa 2009: Empowerment valtaistumisen ja voimaantumisen dialogina.

           Teoksessa Mäntysaari, Mikko & Pohjola, Anneli & Pösö, Tarja (toim.): Sosiaali-

           työ ja teoria.  PS-kustannus. Jyväskylä, 315–337.

[8] Hokkanen, Liisa 2014: Autetuksi tuleminen. Valtaistavan sosiaalisen asianajon edellyt-

          tämät toimijuudet. Acta Universitas Lapponiensis 278. Lapin yliopistokus-

          tannus. Lapin yliopisto. Rovaniemi.

Ketterästi SIMOsta scrumiin, käytännön kokemuksia kehittämistyössä

Lapin yliopiston eSosiaalityön maisterikoulutus -hanke alkaa olla loppusuoralla, hanke päättyy 30.6.2018. eSosiaalityön koulutusta on Lapin yliopistossa toteutettu neljässä hankkeessa. Ensimmäinen, silloin nimeltään sosiaalityön it-maisteriohjelma eli SIMO, alkoi syksyllä 2015. Kuluneiden vuosien aikana koulutusta on kehitetty vastaamaan yhä paremmin muuttuneen toimintaympäristön, teknologian kehityksen sekä tutkimuksen vaatimuksiin. SIMO-ohjelmissa korostettiin tietojärjestelmiin ja tiedonhallintaan sekä opetusteknologiaan liittyvää osaamista. Meneillään olevan eSosiaalityön maisterikoulutuksen opintosuunnitelmassa luovuttiin kaksoispätevyyden tuottamisen ajatuksesta, ja tavoitteena on ollut vahvistaa sosiaalityön omiin tavoitteisiin, käytäntöihin ja etiikkaan liittyvää teknologiaosaamista. Substanssiosaamiseen liittyvän teknologiaosaamisen vahvistamisella siis mahdollistetaan teknologian valjastaminen sosiaalityön käyttöön.

Olen valmistunut SIMO 1:stä ja päässyt työssäni kokeilemaan siipien kantavuutta sekä ict-työssä että isossa asiakastietojärjestelmähankkeessa. Olen todennut, että siivet kyllä kantoivat, mutta paljon piti opiskella lisää, mutta näinhän se työelämässä aina on. Pohdin tässä kirjoituksessa käytännön kokemusteni perusteella, mitä osaamista substanssiasiantuntijalla tulisi olla työskennellessään digitalisaatioon kuuluvassa kehittämistyössä. Kyseessä on rikosseuraamusalan asiakastyö, koska olen tehnyt varsinaisen työurani sillä alalla.

SIMO-koulutus antoi melko hyvät eväät vuoden pestiini valtakunnallisena ict-vastuuhenkilönä, koska siinä tarvittiin informaatioteknologian ymmärtämistä. Ensimmäinen tehtäväni työn aloittaessani oli laitoksen lausunnon laatiminen johonkin oikeusministeriön ict-suunnitelmaan. Tuli tunne, että lomalle jäänyt uusi pomoni heitti minut veteen ja katsoi, osaanko uida. Mikäpä siinä auttoi, kaivoin esiin opiskelumateriaaliani ja aloin miettiä, mitä minulle oli yliopistossa opetettu – ja kyllähän siitä vaadittu lausunto muotoutui. Totesin vuoden aikana, että siihen työhön ict-opinnot antoivat kyllä perustaa, mutta onneksi omasin pitkän työkokemuksen ja sosiaalityön koulutuksen tuomaan asiakastyön ymmärrystä teknologian suunnitteluun ja käyttämiseen. Yksi keskeinen asia, mitä opinnoissani ei ollut, mutta nykyään onneksi on, oli arkkitehtuurin opettaminen. Kun istuin ministeriön kokonaisarkkitehtuurityöryhmässä ymmärtämättä muutamaan viikkoon oikein mitään, ei tuntunut hyvältä. Onneksi oli auttavia ihmisiä ja google. Tietojärjestelmähankkeessa arkkitehtuurin merkitys sitten lopullisesti aukesi.

Asiakastietojärjestelmähankkeessa, jossa työskentelin kaksi vuotta, on kyse ennen kaikkea toiminnan kehittämisestä, jota uusi asiakastietojärjestelmä tukee. Tavoitteena on, että työntekijän järjestelmän käyttämiseen kuluva aika vähenee ja aikaa vapautuu asiakkaan kanssa tehtävään työhön. Tällöin siis asiakkaiden tarpeisiin voidaan vastata entistä paremmin. Järjestelmän pääperiaatteiksi määriteltiin helppokäyttöisyys, käyttäjäystävällisyys, ohjaavuus ja asiakaslähtöisyys. Pääsin mukaan jo järjestelmän alkuvaiheisiin eli työhön, jota tehtiin ennen kilpailutusta. Jälkeen päin ajatellen työ oli aluksi vähän kuin pimeässä hapuilua, kun ei kenelläkään meistä ollut aikaisempaa kokemusta tällaisesta työstä. Vaarana onkin, että tehdään liikaa ja/tai tarpeetonta tai ei tehdä riittävästi tarpeellista, mikä esimerkiksi maksaa sitten lisää, kun toimittaja on mukana. Suunnitteluvaiheessa ennen toimittajan mukaantuloa on siis erittäin tarpeellista tietää, mitä siinä vaiheessa tulee tehdä.

Kun mukaan tuli digitaalisten palveluiden suunnittelun osaava yritys, alettiin löytää punainen lanka. Valmisteluvaiheessa tehtiin toiminnallisia vaatimusmäärittelyjä, käyttötapauksia, prosessikuvauksia sekä aloitettiin erittäin tärkeän mutta myös vaikean datamigraation sekä tiedonohjaussuunnitelman ja sähköisen arkistoinnin suunnittelut (TOS ja eAMS). Samaan aikaan alkoi myös useissa työryhmissä toiminnan kehittämisen suunnittelu. Kohdearkkitehtuurin, kustannus-hyötyanalyysin ja tietosuoja/tietoturva-asiat suunnittelivat niiden alojen ammattilaiset. Jo tässä vaiheessa ymmärsin, miten tärkeää on moniammatillisuus kehittämistyössä. Vain substanssiasiantuntija osaa sen työn, jota kehitetään, mutta ict-ammattilaiset ymmärtävät melko nopeasti tarpeellisen organisaation työn ytimestä. Tiedon tuottamiseen voidaan tarvita myös koko organisaation asiantuntijuutta. On tärkeää nähdä uuden kehittäminen organisaation yhteisen toiminnan kehittämisenä.   

Kilpailutuksen jälkeen alkoi sitten varsinainen asiakastietojärjestelmän tekeminen, jossa toimintamallina oli ketterä kehitys. Toimintatapaa kuvaavat tiivis yhteistyö toimittajan kanssa sekä läpinäkyvyys: samat työtilat, päivittäiset tapaamiset ja kokoukset eri kokoonpanoilla, tieto koko ajan, mitä toimittaja tekee ja työviikon lopuksi käydään läpi viikon tekemiset. Substanssiasiantuntijoiden tehtävä on kuvata kaikki se työ, mitä joka päivä arjessa tehdään ja tuottaa se materiaaliksi toimittajalle. Toimittajan tehtävä on sitten rakentaa järjestelmä, jonka toiminnallisuuksilla tämä työ on mahdollista. Mutta ei riitä, että digitalisoidaan vain toimintaa, vaan toimintaa tulee samalla kehittää vastaamaan paremmin tarpeisiin ja hyödyttämään asiakasta ja asiakkaan kanssa tehtävää työtä. Työssä käytettiin scrum-menetelmää, jossa testaajat, tulevat käyttäjät, tulevat mukaan jo alkuvaiheessa eli testaajat testaavat aina muutaman viikon (sprintin) aikana tehdyn kokonaisuuden.

On iso vahvuus, jos työntekijällä on sosiaalityön osaamiseen sisältyvää teknologiaosaamista jo kehittämistyöhön mukaan lähtiessä. Myös projektityön tuntemus on iso plussa, koska työtä tehdään usein projekteissa, pienissä ja isoissa. Työskentelin isohkossa projektissa hankekoordinaattorina, missä tarvittiin myös tietoteknisiä taitoja käyttäessäni erilaisia hankehallinnan ohjelmia, mutta ne oppii opettelemalla. Teknologiaosaamiseen on tarpeellista kouluttaa - ja osaamista on tarpeellista opiskella. Koska teknologiaosaamista sosiaalialalla tarvitaan nimenomaan sosiaalityön näkökulmasta, sen opetuksen tulisikin vakiintua osaksi sosiaalityön perusopintoja. Näin tuleville alan työntekijöille rakentuu jo opiskeluaikana perusta, joka mahdollistaa näiden asioiden ymmärtämisen sekä sosiaalialan työn ja sen välineiden monipuolisen kehittämisen. Kukaan ei voi sulkea silmiään digitalisaatiolta ja ajatella, että tämä ei koske minua tai että minä en osaa. On hyvä muistaa, että substanssiasiantuntijat eivät koodaa eivätkä ict-ihmiset tunne substanssia, molempia tarvitaan. Kummankin tulee ymmärtää, mistä kehittämistyössä on kysymys ja mikä kummankin rooli yhteisessä työssä on. Sananlaskun sanoin: Työ tekijäänsä opettaa – mutta ei oppikaan ojaan kaada.

 

Merja Ansamaa

eSosiaalityön maisterikoulutus, yliopisto-opettaja

eSosiaalityön maisterikoulutus -hankkeen seminaari ”Sosiaalityö digitalisaatiossa” 23.11.2017

eSosiaalityön maisterikoulutus -hankkeen seminaari järjestettiin 23.11.2017. Tilaisuuteen osallistui paikan päällä Oulussa sekä etänä sosiaalialan ammattilaisia, päättäjiä ja opiskelijoita ympäri Suomea. Päivän puheenjohtajana toimi professori Sanna Hautala Lapin yliopistosta. Luennoitsijoina oli alan tutkijoita ja valmistumassa olevia maisterikoulutuksen opiskelijoita, jotka tarkastelivat teknologiaa sekä sosiaalityön tutkimuksen että käytännön näkökulmasta. Päivän aluksi hankkeen työntekijät esittelivät maisterikoulutusta sekä sen graduprosessia.

Camilla Granlundin (sosiaalityön yliopiston lehtori, Helsingin yliopisto) aiheena oli ”Sulautuva sosiaalityö - Tulevaisuuden sosiaalityön käytäntöjä hahmottamassa”. Granlundin mukaan sulautuvassa sosiaalityössä on kyseessä: a) kasvokkaisen ja virtuaalisen sosiaalityön harkittu yhdisteleminen, b) sosiaalityön käytäntöjen perusteellinen uudelleen arviointi asiakkaiden optimaalisen osallisuuden saavuttamiseksi ja c) sosiaalityön käytäntöjen uudelleen järjesteleminen tarkoituksena paremmin hyödyntää sosiaalisesti jaettua ja avointa informaatiota.

Sirpa Kuusisto-Niemi (yliopiston lehtori, eläkkeellä) puhui otsikolla ”Digitalisaation merkitys sosiaalityön tiedontuotannossa”. Kuusisto-Niemi korosti muun muassa, että sosiaalihuollon tiedonhallinnan on pohjauduttava sosiaalihuollon arvoperustaan ja etiikkaan ja sosiaalihuollon tietojärjestelmiä tulee olla kehittämässä sen käyttäjät. Keskeisimmiksi haasteiksi Kuusisto-Niemi esitti toiminnan jatkuvien muutosten hallinnan, johdon kyvyn hyödyntää uusia toimintamalleja, johtamisen tietojärjestelmien kehityksen sekä sote-uudistuksessa tiedonhallinnan resursoinnin.

Pia Yliräisänen-Seppäsen (erityisasiantuntija, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/Lapin toimintayksikkö) esityksen aiheena oli ”Virtu.fi -työkaluja digitaalisten palveluiden käyttöönottoon”. Kyseessä on ratkaisuja, joiden avulla myös harvaan asutuilla seuduilla asuvat ihmiset pääsevät palveluiden piiriin. Sähköisten palveluiden eduiksi Yliräisänen-Seppänen esitti palveluiden saatavuuden, palvelutarjoomon monipuolisuuden, asiakkaan tuottaman tiedon hyödyntämisen ja palveluiden käytön kustannusten vähenemisen.

Opiskelijat Susanna Salovaara ja Aleksis Schmitt kertoivat tekeillä olevista graduistaan. Salovaaran aiheena on ”Tietojärjestelmät sosiaalityön tiedonmuodostuksen tueksi”. Salovaara on koonnut ja jäsentänyt aiempaa tutkimusta ja teoreettista pohdintaa asiakastietojärjestelmistä lastensuojelun tiedonmuodostuksen näkökulmasta. Menetelmänä on integroitu kirjallisuuskatsaus, ja tavoitteena on tuottaa käyttökelpoisempi jäsennys tietojärjestelmistä osana lastensuojelun asiakasta koskevaa tiedonmuodostusta.

Aleksis Schmittin gradun otsikkona on ”Videoneuvottelun haasteet ja mahdollisuudet sosiaalisen tuen välineenä sijaishuoltoyksikön sosiaalityössä”. Kyseessä oli videoneuvottelukokeilu, jota Schmitt opiskelijana toteutti käytännönjaksollaan ja josta myös hänen gradunsa valmistui seminaarin jälkeen. Tutkimustehtävänä oli selvittää teknisesti uudentyyppisen henkilökohtaisen videoneuvottelusovelluksen käytön mahdollisuuksia ja haasteita sosiaalisen tuen tarjoamisen näkökulmasta sosiaalityön asiakastyössä. Tulosten mukaan sosiaalisen tuen muodot näkyivät selvästi jälkihuoltonuorten videoneuvotteluissa. Myös sijaisvanhemmat kokivat monissa videoneuvotteluissa saavansa tukea ja kannustusta sijaisvanhempana toimimiseen, vaikkakaan aivan kaikki eivät heti suhtautuneet positiivisesti uuteen teknologiavälitteiseen toimintatapaan. Moni sosiaalihuollon ammattihenkilön ja asiakkaan välinen kohtaaminen tai verkostotapaaminen olisi jäänyt aikatauluongelmien vuoksi kokonaan toteutumatta ilman videoneuvottelusovelluksen käyttömahdollisuutta. Videoneuvottelun käyttö sosiaalisen tuen tarjoamisen välineenä vaatii kuitenkin ehdottomasti, että sovelluksen tekninen perusta toimii luotettavasti ja työntekijät ovat saaneet sovelluksen käyttöön riittävän koulutuksen.

Iltapäivän paneelissa luotiin katseita tulevaan. Mukana paneelissa olivat kuntayhtymän johtaja Leena Pimperi-Koivisto Oulunkaaren ky, sosiaalialan erikoissuunnittelija Marja-Liisa Ruokolainen Kainuun Sote ky, tietojärjestelmäasiantuntija Eve Moilanen Oulun kaupunki ja professori Sanna Hautala Lapin yliopisto. Paneelissa kuultiin aluksi osallistujien näkemyksiä sosiaalityön muuttumisesta digitalisaation myötä. Sen jälkeen pohdittiin, mitä sosiaalityöohjautuvan digitalisaation kehittäminen vaatii johtamiselta ja työntekijöiltä sekä onko aiheeseen liittyvää koulutusta tarjolla ja miten/kenen koulutusta tulisi järjestää. Tärkeäksi todettiin muun muassa luovuuden herättäminen. Lopuksi muistutettiin, että digitalisaation on lähdettävä sosiaalityön omasta tiedosta.

Hankkeen julkaisu

Hankeseminaarissa julkaistu eSosiaalityön maisterikoulutus -hankkeen julkaisu ”Sosiaalityö digitalisaatiossa”, jonka ovat toimittaneet  Mari Kivistö & Kirsi Päykkönen, on luettavissa osoitteessa http://lauda.ulapland.fi/handle/10024/63035

Merja Ansamaa
Yliopisto-opettaja, Lapin yliopisto