Sosiaalityökin tarvitsee tekoälyä

 

 

Digitalisaatiolta ei voi enää välttyä. Asioiden hoitaminen ja yhteyksien pitäminen tapahtuu yhä enemmän verkon kautta aina laskujen maksusta sosiaaliseen kanssakäymiseen. Tekniikka kehittyy niin huimaa vauhtia, ettei monikaan pysy perässä. Toisaalta meidät imaistaan teknologiseen ulottuvuuteen huomaamattakin. Tekoäly seuraa toimintojamme ja ehdottaa toimenpiteitä vaikkapa liikkumisen, unen saannin tai ruokailutottumusten suhteen. Tähän riittävät älypuhelin ja vaikka googlen seurantatoiminnot.

 

Tekoäly on valtaamassa myös sosiaali- ja terveysalaa, terveydenhuolto etunenässä. Viime aikoina esiin onkin noussut mediassa pelkoja ihmisten korvautumisella roboteilla ja huolta jopa työpaikkojen menettämisestä. Kehittäjäylilääkäri Pirjo Mustonen [1] Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä toteaa blogikirjoituksessaan, ettei algoritmeja tulisi nähdä lääkäreiden korvaajina vaan lääkäreiden ajattelukumppaneina. Hänen mukaan on vaarallista ajatella, että kliinistä ajattelua ei tarvittaisi. Tekoäly tulisi nähdä paremminkin kliinikon kumppanina. Esimerkiksi tulevaisuudessa voidaan arvioida aiempaa paremmin, onko päivystykseen tullut potilas kotiutettavissa, ja tunnistaa elämän loppuvaihe, jolloin voidaan välttyä tarpeettomilta hoitotoimilta, Mustonen täsmentää.

 

Vähitellen tekoälyä on alettu hyödyntää myös sosiaalialalla. Tekoälyn avulla voidaan tunnistaa asiakkaissa esimerkiksi erilaisia riskitekijöitä, jotka saattavat johtaa ongelmien kasautumiseen tai kriisiytymiseen. Tekoälyn avulla voidaan louhia varsin suurtakin tietomassaa, jonka kahlaamisessa ihminen ei enää pärjää. Tekoälystä voimme saada merkittävää apua esimerkiksi päätöksenteon tukemiseen, tiedon koostamiseen ja asioiden selvittämiseen, joihin perustyössä ei ole aikaa. Tekoäly pystyy yhdistämään eri asioita kokonaisuudeksi ja ehdottamaan tutkittuun tietoon perustuvia menetelmiä. Toisin sanoen, voimme löytää asiakkaan kannalta nopeammin parhaimman auttamiskeinon tekoälyn tuella.

 

Tutkitusti, esimerkiksi nuoren jäädessä vaille aikuisen tukea, riski syrjäytymiseen kasvaa [2]. Mutta miten tunnistamme sen, että nuori on vailla aikuisen tukea siten, että se voi johtaa suurempiin ongelmiin? On nuoria, joiden elämä päällisin puolin näyttää varsin hyvältä. Kotona on ruokaa, vanhemmat ovat hyvätuloisia ja koulumenestys on kiitettävää ja kavereitakin löytyy. Silti nuori voi kokea ulkopuolisuuden tunnetta ja jopa syrjäytyä. Kaikki riskitekijät eivät ole näkyvissä eivätkä tunnistettavissa helposti ja tässä tekoäly voi olla merkittävässä roolissa. Voimme ehkä löytää täysin uusia heikkoja signaaleja vaikka syrjäytymisriskiin liittyvien tekijöiden tunnistamisessa tekoälyn avulla ja miettiä interventioita ennaltaehkäisyyn oikea-aikaisesti.  Näenkin, ettei tekoäly automaattisesti syrjäytä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten asiantuntijuutta vaan syventää sitä ja toimii apurina.

 

Katri Ylönen

Kehittäjä/sosiaalityöntekijä

Uusi sairaala –projekti,Keski-Suomen sairaanhoitopiiri

 

1.      Mustonen, Pirjo (2017)  Tä(h) – tarvitaanko lääkäreitä enää? KSSHP, talon blogi. 15.11.2017. http://www.ksshp.fi/fi-FI/Sairaanhoitopiiri/Talon_blogi/Tah__tarvitaanko_laakareita_enaa(54557)

2.      Aaltonen, Sanna & Berg, Päivi (2015) Nuorten ja palveluntarjoajien kohtaamiset. Teoksessa Aaltonen, Sanna & Berg, Päivi & Ikäheimo, Salla (toim.) Nuoret luukulla. Kolme näkökulmaa syrjäytymiseen ja nuorten asemaan palvelujärjestelmässä. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 160, 41–125.