18.1.2017

Sosiaalista tukea somen välityksellä ikääntyneille



Kotona asumisen tukeminen on ikäpoliittinen tavoite, johon pyrittäessä yhdeksi huolenaiheeksi on noussut ikääntyneiden yksinäisyys. Yksinäisyyteen tuo helpotusta sosiaalinen tuki [1], ja perheenjäsenet ovat yksi tärkeimmistä sosiaalisen tuen lähteistä [2]. Monesti kuitenkin läheiset asuvat kaukana ikääntyneistä omaisistaan. Tällaisissa tilanteissa sosiaalinen media tarjoaa yhden välineen yhteydenpitoon ja mahdollistaa sosiaalisen tuen saamisen silloinkin, kun kasvokkaiset kohtaamiset eivät ole mahdollisia.

Yhteenkuuluvuutta yhteisöpalvelussa

Sosiaalisen median eri tyypeistä Facebookin kaltaiset yhteisöpalvelut ovat suosittuja. Tällä hetkellä vielä kuitenkin ikääntyneissämme on paljon ihmisiä, jotka eivät ole aikaisemmin käyttäneet internettiä ja sosiaalista mediaa [3]. Heille kynnys sosiaalisen median käytön aloittamiseen voi olla liian suuri, etenkin silloin, kun lähellä ei ole ketään, joka voisi auttaa käytön opettelussa ja ongelmatilanteissa. 

Yksi ratkaisu käyttökynnyksen alentamiseen ovat erityisesti ikääntyneille räätälöidyt, mahdollisimman helppokäyttöisiksi suunnitellut laitteistot ja sosiaalisen median palvelut. NIMO-tutkimushankkeessa ikääntyneille suunniteltua, tablet-tietokoneiden kautta käytettävää Juttutupa-yhteisöpalvelua koekäytti kahden kuukauden ajan viisi ikääntynyttä, heidän läheisensä ja vapaaehtoistyöntekijät [4]. 

Kaikille yhteisöpalvelun käyttö ei sopinut, mutta osa ikääntyneistä suorastaan ”koukuttui” viestien kirjoitteluun. Etenkin yksinäisyydestä kärsineelle, yksinasuvalle ikääntyneelle arjen pienten asioiden jakaminen hänen kaukana asuvan läheisensä kanssa toi päiviin uutta sisältöä ja vähensi yksinäisyyden tuntemuksia. Huomionarvoista on myös se, että sosiaalisen median käyttö ei vähentänyt muun yhteydenpidon (puheluiden ja vierailujen) määrää, vaan lisäsi viestintää ikääntyneiden ja lähimmäisten välillä kokonaisuudessaan.

Vaivaamatta paras

Ikääntyneet nostivat haastatteluissa esille halunsa olla olematta vaivaksi nuoremmille läheisilleen. Toisten usein kiireinen elämänrytmi tunnistettiin ja vaikka läheisiin haluttiin pitää yhteyttä, ei heidän arkeaan haluttu häiritä. Vastaavasti läheiset halusivat huolehtia ikääntyneistä läheisistään  – mutta tehdä sen ilman oman arjen velvollisuuksien keskeytymistä esimerkiksi pitkien puhelujen ajaksi.
Tässä suhteessa kirjoittamalla tapahtuva viestittely oli onnistunut ratkaisu: kummatkin osapuolet lähettivät ja vastaanottivat viestejä silloin, kun se heille sopi. Nuoremmille läheisille ei viestiin vastaamiseen mennyt kauaa ja sen saattoi tehdä esimerkiksi ruoanlaiton lomassa. Ikääntyneet taas pystyivät kertomaan kuulumisiaan tarvitsematta kantaa huolta siitä, että he keskeyttäisivät jotain ja olisivat vaivaksi.

Mahdollisuuksia ja haasteita

Juttutuvan koekäyttö osoitti, että sosiaalisen median avulla pystytään lisäämään ikääntyneiden kokemaa sosiaalista tukea ja vähentämään heidän yksinäisyyttään. Etenkin sellaisille ihmisille, jotka esimerkiksi liikuntarajoitteen vuoksi eivät pysty kulkemaan kotinsa ulkopuolella, tarjoaa internet hyviä mahdollisuuksia vuorovaikutukseen, osallistumiseen ja yhteenkuuluvuuden kokemiseen [5]. Tämä kuitenkin edellyttää, että laitteistojen, ohjelmistojen, internetyhteyksien ja sosiaalisen median palvelujen hankinta, käyttöönotto ja käytön jatkaminen ovat riittävän helppoja ja kustannuksiltaan saavutettavissa olevia. Vaikka Juttutupa oli suunniteltu mahdollisimman helppokäyttöiseksi, kohtasivat ikääntyneet silti paljon käytettävyysongelmia. Etenkin käytön oppiminen oli haastavaa suurimmalle osalle ikääntyneistä koekäyttäjistä. 

Osalla yhteisöpalvelun käyttö jäi vähäiseksi sen vuoksi, ettei sitä koettu tarpeelliseksi omassa elämäntilanteessa, tai läheisen ja ikääntyneen välinen yhteydenpito ei ollut vastavuoroista. Kuitenkin niillä ikääntynyt-läheinen-pareilla, joissa ikääntyneet halusivat ja pystyivät oppimaan yhteisöpalvelun käytön ja viestittely läheisen kanssa oli aktiivista, kokemus yhteisöpalvelusta oli hyvin positiivinen. Sosiaalisen median kautta tapahtunut viestittely lähensi ikääntyneiden ja heidän omaistensa välejä mahdollistaessaan pienten, arkisten asioiden ja tuntemusten molemminpuolisen jakamiseen.

Tulevaisuudessa suurimmalla osalla iäkkäistä ihmisistä tulee olemaan jo työelämässä hankittuja internetin ja tietokoneiden käyttötaitoja. Tämän hetken ikäihmisissä sen sijaan on vielä internetin suhteen ensikertalaisia. Kaikki eivät sosiaalista mediaa halua käyttää, mutta sitä haluaville toivoisi kehitettävän helppokäyttöisiä ja saavutettavissa olevia verkkopalveluja. Näin sosiaalisen tuen saaminen olisi mahdollista välimatkoista ja liikuntarajoitteista huolimatta, omasta kodista käsin.

Kirsi Päykkönen (KTM, KM)
Lapin yliopisto
Sosiaalityön pro gradu -tutkielma Sosiaalinen media ikääntyneiden sosiaalisen tuen saamisessa
Kuva: Pixabay 



Lähteet: 

[1] Cobb, Sidney 1976: Social support as a moderator of life stress. Psychosomatic medicine 38 (5), 300–314.
[2] Phillipson, Chris & Bernard, Miriam & Phillips, Judith & Ogg, Jim 2001: The family and community life of older people: Social networks and social support in three urban areas. Routledge. Lontoo.
[3] Sayago, Sergio & Sloan, David & Blat, Josep 2011: Everyday use of computer-mediated communication tools and its evolution over time: An ethnographical study with older people. Interacting with computers 23 (2011), 543–554.
[4] Alakärppä, Ismo & Jaakkola, Elisa & Päykkönen, Kirsi & Väntänen, Jaana 2014b: Experiences of the elderly, their relatives, and volunteers of a social media application in monitoring of wellbeing. The 6th international conference on eHealth, telemedicine, and social medicine eTelemed 2014, March 23–27, Barcelona, Espanja. http://www.thinkmind.org/index.php?view=article&articleid=etelemed_2014_5_40_40087
[5] Ruoppila, Isto 2014: Ikääntyminen ja psyykkinen toimintakyky. Teoksessa Leikas, Jaana (toim.): Ikäteknologia. Vanhustyön keskusliitto. Helsinki, 41–56.

9.1.2017

Videoneuvottelun mahdollisuudet sosiaalityön asiakastyössä



Lähes jokainen meistä käyttää nykypäivänä informaatio- ja viestintäteknologiaa päivittäisissä toimissaan tiedonhaun, vuorovaikutuksen tai asioinnin välineenä. Sosiaalipalveluissa tätä mahdollisuutta ei ole vielä kyetty kunnolla hyödyntämään. Ihmiset käyttävät arjessa ja työssä teknologiaa toisaalta ajattomuuden ja paikattomuuden ja toisaalta nopeuden ja helppouden vuoksi. Sosiaalityön asiakastyön pitäisi tulla lähemmäksi palvelun käyttäjien arkipäivän toimintaa, tai jopa osaksi sitä. Tämän vuoksi tarvitaan tutkimustietoa siitä, miten ja minkälaisissa tilanteissa esimerkiksi henkilökohtaista, internetpohjaista videoneuvottelua voitaisiin hyödyntää sosiaalityön asiakastyössä. Tarvitaan mm. tietoa sitä, minkälaista lisäarvoa videoneuvottelun käyttö voi tuoda perinteisiin yhteydenpitomuotoihin ja käytänteisiin verrattuna. Lisäksi on syytä kiinnittää huomiota niihin vaiku-tuksiin, joita videoneuvottelun käytöllä on asiakas- ja vuorovaikutussuhteen muodostumisessa.

Henkilökohtaisia internetpohjaisia videoneuvottelusovelluksia on olemassa, ja olen itse päässyt kokeileman sellaista asiakastyössä ollessani työharjoittelussa eräässä sosiaalityön toimintayksikössä. Henkilökohtainen internetpohjainen videoneuvottelusovellus on kuin Skype, joka on monille sosiaalityön asiakkaille entuudestaan tuttu, mikä osaltaan madaltaa kokeilemisen kynnystä. Ero Skypeen on lähinnä siinä, että sosiaalityön asiakastyössä käytettäviltä videoneuvottelusovelluksilta edellytetään sitä, että tietoliikenne on vahvasti salattua ja suojattua asiakkaiden yksityisyyden suojan turvaamiseksi. Tällaista internet-pohjaisia videoneuvottelusovellusta voidaan käyttää mobiilisti omalta kannettavalta tietokoneelta, tabletilta tai puhelimelta. Ainoa ehto on riittävän hyvin toimiva internetyhteys sekä laitteeseen integroitu tai erillinen kamera ja mikrofoni.

Videoneuvottelu tarjoaa vaihtoehtoisen tavan asioida sosiaalipalveluissa. Sen avulla voidaan monipuolistaa sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden välistä vuorovaikutusta. Mahdollisuus valita videoneuvottelun käyttö tarkoittaa asioimista omista lähtökohdista käsin, mikä lisää asiakkaan valinnanvapautta ja valtaa. Kyse on paikasta riippumattoman, matalan kynnyksen vuorovaikutuksesta, joka voi tehdä asioinnista joustavampaa ja siten lisätä asiakkaan aktiivista otetta asioihinsa. Kokeilemani videoneuvottelusovelluksen käyttö oli parhaimmillaan nopeaa ja helppoa. Monet asiakkaat olivat käteviä käyttämään viestintävälineitä ja internettiä, mikä teki heistä tavallaan tasavertaisempia suhteessa sosiaalityöntekijään. Asetelma on aivan eri, kuin jos asiakas joutuisi tulemaan sosiaalitoimistoon vastaanotolle, jossa sosiaalityöntekijä istuu työpöytänsä takana. Monia asiakkaita voi ahdistaa jo pelkkä ajatus sosiaalitoimistoon menemisestä. Mieleen voi hiipiä leimautumiseen liittyviä aivan aiheellisia pelkoja, jotka voivat jopa estää avun hakemisen ja palvelujärjestelmän tehokkaan hyödyntämisen.

Anonyymiä asiointiako?

Henkilötietolain mukaan arkaluonteisia ovat kaikki tiedot, jotka koskettavat henkilön sosiaalihuollon tarvetta tai hänen saamiaan palveluja, tukitoimia ja muita sosiaalihuollon etuuksia (henkilötietolaki 11§). Onkin mielenkiintoista, kuinka paljon sosiaalityön puitteissa käytetään aikaa ja vaivaa tietoturvaan ja tietosuojaan liittyvissä kysymyksissä asiakkaiden yksityisyyden suojaamiseksi, toisaalta Suomen kaltaisessa maassa kunnalliset sosiaalitoimistot sijaitsevat yleensä taajamien keskustoissa eikä niissä ole mahdollisuutta asioida huomaamattomasti saatikka anonyymisti. Viimeistään odotusaulassa joutuu kohtaaman muita ihmisiä ja kohtalotovereitaan, minkä jälkeen sosiaalityöntekijän huoneeseen päästyään asiakkaan kurkkua saattaa jo kummasti kuristaa. Asiakkaan kokemus sosiaalitoimistossa asioimisesta saattaakin olla ahdistava ja jopa nöyryyttävä. Tähän verrattuna kotisohvalta asioiminen voi olla suorastaan vapauttava kokemus, jonka puitteissa vuorovaikutuksesta voi muodostua kohtaavampi ja tasavertaisempi kuin vastaanotolla sosiaalitoimistossa.

Tutkimusten mukaan sosiaalityön asiakastyössä ei ole toistaiseksi ollut käytössä merkittävässä määrin sellaista teknologiaa, joka edistäisi asiakaslähtöisten palveluiden toteuttamista ja asiakkaan osallistumista. Esimerkiksi henkilökohtaisten internetpohjaisten videoneuvottelujen käyttö sosiaalityön asiakastyössä on yhä hyvin harvinaista. Julkisten palvelujen digitalisaation edistämiseksi ja sosiaalipalveluiden viemiseksi verkkoon kannattaisi kuitenkin ryhtyä kokeilemaan videoneuvottelun käyttöä asiakastyössä. Asiakasta ei pidä velvoittaa asioimaan etänä, mutta palvelun tarjontaa pitäisi monipuolistaa niin, että kotoa asioiminen olisi aito vaihtoehto. Joissakin sosiaalityön toimintayksiköissä tämä on jo nyt mahdollista, mutta siitä huolimatta videoneuvottelun käyttö on kokemukseni mukaan hyvin vähäistä tai olematonta. Vähintä mitä sosiaalityöntekijät voisivat näissä yksiköissä tehdä, on kertoa asiakkaille mahdollisuudesta asioida etänä kotoa tai muusta itselle sopivasta paikasta käsin. Kyse on paitsi asiakaslähtöisyydestä myös asiakkaan toimijuuden, osallisuuden ja itsemääräämisoikeuden sekä valinnanvapauden korostamisesta.

Henkilökohtaisen videoneuvottelun etuna voidaan pitää sitä, että välimatka ei muodostu työskentelyn esteeksi. Paikasta riippumattomuus helpottaa verkostojen kokoamista ja aikataulujen yhteensovittamista, kun jokainen saa osallistua neuvottelun omalta koti- tai työpaikalta. Suurten verkostojen kokoamisessa olisin kuitenkin maltillinen ja kokeilisin videoneuvottelua ensin kahden kesken tai pienessä piirissä ennen kuin laajentaisin osallistujajoukkoa. Kokemukseni mukaan henkilökohtainen videoneuvottelusovellus on sananmukaisesti henkilökohtainen eikä se ole sellainen teknologinen sovellus, joka soveltuisi isomman verkostotapaamisen vuorovaikutuksen alustaksi. Parhaiten se toimii kahdenkeskisessä tai pienen piirin vuorovaikutuksessa. Isommalla porukalla se toimii lähinnä, mikäli useampi henkilö osallistuu neuvotteluun samasta paikasta, samalta näyttöpäät-teeltä. Henkilöitä tärkeämpi rajoittava tekijä onkin se, kuinka monesta eri internetyhteydestä videoneuvotteluun osallistutaan. Esimerkiksi perheen kanssa työskentely onnistuu kokemukseni mukaan hyvin esim. kolmen perheenjäsenen käyttäessä samaa päätelaitetta neuvotteluun osallistumisessa. Samalla työntekijällä on hyvät edellytykset perheen sisäisen vuorovaikutuksen havainnoimiseen ja tilanteesta välittyvien viestien sanoittamiseen.

Parhaimmillaan videoneuvottelu tarjoaa hyvin intensiivisen vuorovaikutuskokemuksen ja läsnäolon tunteen. Toista ihmistä voi päästä hyvin lähelle erityisesti kahdenkeskisissä vuorovaikutustilanteissa silloin, kun molemmat katsovat suoraan kameraan näyttöpäätteen edessä istuen. Tällöin voi tuntua jopa siltä, että välimatka toiseen ihmiseen häviää tyystin. Tämänkaltaisissa tilanteissa tunteiden kohtaaminen ja käsittely onnistuu yhtä hyvin tai lähes yhtä hyvin kuin normaalissa kahdenkeskisessä tapaamisessa. Itse asiassa lienee harvinaista, että samassa fyysisessä tilassa olevat vuorovaikutusosapuolet näkevät toistensa kasvot ja ilmeet yhtä läheltä ja hyvin kuin kaksi videoneuvottelun osapuolta, jotka keskittyvät tilanteeseen ja katsovat näyttöpäätteeseen, jossa näkevät keskustelukumppaninsa, ja josta kamera välittää heistä kuvaa toiselle osapuolelle.

Toisaalta on myönnettävä, että videoneuvottelulla on usein myös etäännyttävä vaikutus vuorovaikutustilanteeseen, mikä voi johtua esim. verkkoyhteyksistä tai siitä, että keskustelun osapuoli ei katso kameraan tms. Etäännyttävä vaikutus muodostui joidenkin asiakkaiden mukaan siitä, että he kokivat olevansa esim. kotona turvassa ja voivansa periaatteessa milloin tahansa katkaista yhteyden. Kokemukseni mukaan yllättävää oli puolestaan se, että asiakkaat mielsivät välimatkan ja etäännyttävän vaikutuksen miellyttäväksi. Vuorovaikutustilanne tuntui heistä jotenkin turvallisemmalta ja vähemmän ahdistavalta, mikä rohkaisi heitä sanomaan asioita, joita eivät olisi muuten uskaltaneet sanoa tai ottaa esille.

Asiointia kotoa käsin


Etäännyttävä vaikutus vaikeuttaa toisen ihmisen tunteiden kohtaamista ja käsittelyä. Toisaalta se vapauttaa, kun toisen tunteita ei tarvitse eikä voi niin tarkasti huomioida ja tarkkailla. Tunteet nimittäin tarttuvat herkästi ja tunnepitoisessa vuorovaikutuksessa henkilöt saattavat alkaa tarkkailla ja kontrolloida omia tunteita ja viestejä, mikä vie huomion pois itse asiasta ja vuorovaikutuksesta. Osa asiakkaista myös viesti varsinaisiin asioihin keskittymisen tuntuneen helpommalta, tunnetason pysyessä matalammalla. Tulkintani mukaan kyse on sitä, että videoneuvottelu rohkaisi monia sitä käyttäneitä asiakkaita sen aiheuttaman etäännyttävän vaikutuksen suojatessa heidän minuuttaan.

Eivät videoneuvottelun käytön kokemukset pelkästään positiivisia olleet, sillä tekniseen sovellukseen liittyvä epävarmuus ja verkkoyhteyksien toimimattomuus heikensivät monessa tapauksessa käyttökokemusta merkittävällä tavalla. Liian monessa tapauksessa tekniset ongelmat muodostuivat videoneuvottelun käytön esteeksi. Tekniset ongelmat loivat epävarmuuden tunnetta ja jakoivat vuorovaikutusosapuolten havaintokykyä kohtaamisessa. Toisaalta monet näistä teknisistä ongelmista osoittautuivat käytön harjaantumisen myötä suhteellisen helposti ylitettäviksi. Osa työntekijöistä suhtautui kuitenkin alusta lähtien melko kriittisesti henkilökohtaisen videoneuvottelun käyttämiseen asiakastyössä. Nämä työntekijät myös luovuttivat ensimmäisten vastoinkäymisten kohdalla, mikä esti heitä kartuttamasta sellaisia kokemuksia, joiden avulla tekniset ongelmat olisivat olleet jatkossa voitettavissa. Kokemukseni mukaan itse videoneuvotteluun tottuu suhteellisen helposti, mutta teknisen sovelluksen ja internetyhteyksien hallinta vaatii jonkun verran totuttelua ja harjaantumista. Parasta on valita kiireetön hetki asiakkaan kanssa videoneuvottelun kokeilemiseksi, samalla voi vaihtaa kokemuksia ja kysyä asiakkaan kuulumisia. Lopulta on tärkeää, että asiakas kokeen videoneuvottelun käytön omakseen.

Aleksis Schmitt
eSosiaalityön maisterikoulutuksen opiskelija

19.12.2016

Ikääntyminen verkkoyhteiskunnassa



Väestön ikääntyessä erilaisilla teknologisilla ratkaisuilla ja innovaatioilla on pyritty edistämään ikääntyneiden hyvinvointia ja itsenäistä elämää (1,2). eSosiaalityön pro gradu -tutkielmassani tarkastelin ikääntyneille kehitettävän teknologian merkityksiä. Käytin tutkielmani aineistona ikäteknologian parissa työskentelevien asiantuntijoiden haastatteluja, joita analysoin diskurssianalyysin keinoin. Tutkielmani taustalla on sosiaalisen konstruktionismin teoria, joka korostaa teknologian roolia osana sosiaalista ympäristöä, jossa yksilön teknologiasuhteeseen vaikuttaa ajallinen ja kulttuurinen konteksti (3). Tutkielman tuloksissa ilmeni konstruktiivisen näkökulman mukaisesti se, että teknologian suunnittelu on valintojen tekoa, johon vaikuttaa vallitsevat sosiokulttuuriset käsitykset ja diskurssit. Hyvinvointiteknologian kehittämisessä tulee myös huomioida siihen vuorovaikutuksellisesti liittyvä ympäristö kuten palvelut, organisatoriset käytännöt ja prosessit (4).

 

 

Sosiaalisen ulottuvuuden merkitys

 

Ikäteknologian kehittämisessä ja suunnittelussa on tärkeää kiinnittää entistä enemmän huomiota sosiaalisiin tekijöihin. Teknologian kehitys vaikuttaa ihmisten toimintaan, mutta myös ihmiset muokkaavat aktiivisesti teknologiaa luoden sille erilaisia käyttötapoja ja käyttökulttuuria (5). Sosiaalinen konteksi määrittelee millaisia mahdollisuuksia tai esteitä ikääntyneiden toimijuudelle rakentuu verkkoyhteiskunnassa esimerkiksi sen kautta miten ikääntynyt määritellään teknologian käyttäjänä ja kuluttajana. Teknologista toimijuutta rajoittavat tutkielman tulosten mukaan kielteiset ja stereotyyppiset ikäkäsitykset sekä ikääntyneiden näkeminen yhtenäisenä käyttäjäryhmänä. Vaikka useat ikääntyneet käyttävät jo aktiivisesti teknologiaa, heidän roolinsa ja toimijuutensa verkkoyhteiskunnassa saattaa määrittyä vielä liian kapeasti tukeakseen täyttä osallisuutta. 

Teknologian kehittämisorientaatio on usein vanhuuden riskejä minivoivaa sekä turvaan ja valvontaan perustuvaa sen sijaan, että se kiinnittyisi voimakkaammin sosiaalisiin lähtökohtiin. Teknologia voi tarjota uudenlaisia hyvinvointia tukevia mahdollisuuksia esimerkiksi yksinäisyyden lievittämisessä teknologiavälitteisen tuen ja vuorovaikutuksellisen teknologian avulla. Sosiaalisen teknologian kehittäminen viihtymisen, rentoutumisen ja oppimisen näkökulmista voi olla merkittävässä roolissa tukemassa elämänlaatua ikääntyessä. Haastateltavat kuvasivat miten digitaalinen pelaaminen tuottaa viihtymisen lisäksi oppimista sekä mahdollistaa fyysistä hyvinvointia edistävän harrastamisen kotona. Lisäksi masennuksen ennaltaehkäisyn tai päihdekuntoutuksen tukena voi toimia erilaiset omahoitojärjestelmät sekä työntekijän ja asiakkaan työskentelyä tukevat sovellukset.

Teknologia vanhustyön rakenteissa

 

Tutkimusaineiston mukaan ikääntyneiden erilaiset palvelut sosiaali- ja terveysalalla ymmärretään toimintaympäristöinä, joissa teknologia saattaa saada ihmisläheisen työn vastakohtana kylmän ja työtä haittaavan merkityksen. Teknologia ei välttämättä toimi työtä tukevana välineenä vaan se luo työhön suoritteita ja pakkoja. Teknologian käyttöönotto vanhusten palveluissa vaatii koulutusta, hallinnon ja esimiestyön tukea sekä työntekijöiden oman teknologiasuhteen tarkastelua. Teknologian hyväksyminen ja liittäminen osaksi työkulttuuria on rakennuttava työyhteisöjen sisällä. Yhteinen kehittäminen ja käyttöönotto auttavat teknologiaa integroitumaan laadukkaammin osaksi palveluja ja tukemaan rakenteiden muuttumista. Haastatteluissa ilmeni, että teknologiaa voi käyttää ja hyödyntää palveluissa lukemattomilla eri tavoilla kun työntekijät ja asiakkaat itse pääsevät osallistumaan sen kehittämiseen ja soveltamiseen.

Palvelujen digitalisoitumisen tavoitteena tulisi olla se, että teknologia tukee ja uudistaa palveluprosesseja. On kuitenkin tärkeää huolehtia samalla siitä, että eri käyttäjäryhmien erityistarpeet tulevat huomioiduksi. Tämä merkitsi tutkielman tulosten mukaan sitä, että uudistamisessa tulisi tarjota riittävästi tukea uuden teknologian käyttöön ja oppimiseen, jolla voidaan vahvistaa ikääntyneiden osallisuutta digitalisoituvassa toimintaympäristössä.

Ikäerityisen kehittämisen ristiriitaisuus

 

Tutkielmani tuloksissa ilmeni, että teknologian ikäerityinen kehittäminen pitää sisällään ristiriitaisia elementtejä. Toisaalta ikääntyneille suunnattu teknologia saattaa vastata hyvin tietyn kohderyhmän tarpeisiin esimerkiksi käytettävyyden osalta. Toisaalta ikääntyneille saatetaan tuottaa sellaista teknologiaa, joka erottelee ja leimaa heitä stereotyyppisten ikäkäsitysten mukaan. Aineistossa korostui se, että ikääntyneiden mukanaolo teknologian suunnittelussa sekä kehittämisen suuntaaminen ikääntyneiden itsensä määrittelemien tarpeiden mukaan edistävät ikäteknologian onnistumista. Osaksi kehittämisen kysymykset ovat universaaleja ja palvelevat kaikkia käyttäjäryhmiä esimerkiksi käytettävyyden ja esteettömyyden osalta. Niiden vahvistaminen vaatii myös yhteiskunnallista päätöksentekoa kehittämisessä.

Ikääntyminen ilmenee sosiokulttuurisesti eri maissa erilaisena ja tästä syystä sosiopoliittisten ratkaisujen taustalle tarvitaan monitieteellistä tutkimusta sekä ymmärrystä ikääntymisen monimuotoisuudesta (1). Tämä pätee yhtä lailla teknologisten ratkaisujen ja innovaatioiden kohdalla. Monitieteellisen kehittämisen avulla ikäteknologian tuottamisessa voidaan painottaa myös sosiaalitieteellistä näkökulmaa kuten ihmiskeskeisyyttä, sosiaalisesti kriittisiä kysymyksiä sekä ikääntyneiden teknologisen toimijuuden tukemista. 


Mia Niemi
Lapin yliopisto, eSosiaalityön maisterikoulutus

Pro gradu -tutkielma: ”Ikäteknologian merkityksiä asiantuntijoiden puheessa”


Lähteet:

[1] Futurage 2011: A Road Map for European Ageing Research. http://www.futurage.group.shef.ac.uk/road-map.html.
[2] WHO 2015: Aging and Health. http://www.who.int/entity/mediacentre/factsheets/fs404/en/index.html.
[3] Talsi, Noora 2014: Kodin koneet: teknologioiden kotouttaminen, käyttö ja vastustus. Kopijyvä Oy. Jyväskylä.
[4] Melkas, Helinä & Pekkarinen, Satu 2014: Hyvinvointiteknologia. Teoksessa Leikas, Jaana (toim.): Ikäteknologia. Gaudeamus. Helsinki, 209–226.
[5] Leikas, Jaana 2014: Tieto- ja viestintäteknologia. Teoksessa Leikas, Jaana (toim.): Ikäteknologia. Gaudeamus. Helsinki, 199-208.