Digitaaliset palvelut vammaispoliittisessa kielenkäytössä

Nykyisessä verkkoyhteiskunnassa vaatimukset digitaalisten palvelujen käyttämiseen ovat kasvaneet. Tieto- ja viestintäteknologian voi rinnastaa perusoikeudeksi, joka kuuluu kaikille. [1] Digitalisaatio on sekä kansainvälisellä että kansallisella tasolla keskeinen poliittinen tavoite (ks. [2], [3]), ja se on nostettu keskeiseksi teemaksi myös vammaispolitiikassa (ks. [4], [5]). Tieto- ja viestintäteknologian voidaan sanoa olevan jopa yksi tämän päivän vammaispoliittinen trendi [6]. Oma eSosiaalityön pro gradu -tutkimukseni käsittelee suomalaisten vammaispoliittisten ohjelmien digitaalisiin palveluihin liittyvää kielenkäyttöä. Tutkimusaineistoni koostui kuntien, kuntayhtymien ja puolueiden vammaispoliittisista ohjelmista niiltä osin kuin ne käsittelevät digitaalisia palveluja. Tarkastelin vammaispoliittisia ohjelmia erityisesti vammaispoliittisten tavoitteiden ja vammaisten henkilöiden oikeuksien näkökulmasta. Näin ollen tutkimusaineiston analysoinnissa käytin kriittistä diskurssianalyysiä.

 

Digitaalisiin palveluihin liittyvän kielenkäytön tarkastelulla saadaan ymmärrystä siitä, millaisia merkityksiä digitaalisista palveluista ja vammaisista henkilöistä vammaispoliittisissa ohjelmissa luodaan. Ohjelmissa esiintyvien diskurssien luomat merkitykset voivat vaikuttaa digitaalisten palvelujen kehittämistyöhön sekä käsityksiin vammaisista henkilöistä digitaalisten palvelujen käyttäjinä. Vammaispoliittisten ohjelmien puhetavat digitaalisista palveluista olivatkin moninaisia ja vaihtelevia.

 

Erotin ohjelmista viisi digitaalisia palveluja koskevaa diskurssia, jotka tarkastelivat digitaalisia palveluja ja vammaisia henkilöitä erilaisista näkökulmista. Tulkitsemani diskurssit olivat retorinen diskurssi, yhdenvertaisuusdiskurssi, mahdollisuusdiskurssi, estediskurssi ja realismidiskurssi. Retorinen diskurssi toimi koko tutkimusaineiston läpileikkaavana diskurssina. Retorista diskurssia kuvaavat erilaiset ideologiset ajatukset ja tavoitteet, joita käytäntöön siirtäminen saattaa olla vaikeaa. Konkreettiset tavoitteisiin liittyvät keinot ja vastuutahot puuttuivatkin monesta ohjelmasta, jolloin vammaispoliittiset tavoitteet saattavat jäädä vain puheen asteelle. Positiivisia ja vammaispoliittisten tavoitteiden mukaisia diskursseja olivat yhdenvertaisuusdiskurssi ja mahdollisuusdiskurssi. Niissä vammaisista henkilöistä muodostuu digitaalisten palvelujen käyttäjinä myönteinen kuva ja niiden kautta vahvistetaan vammaisten henkilöiden oikeutta esteettömiin ja saavutettaviin digitaalisiin palveluihin. Este- ja realismidiskurssissa puhutaan digitaalisista palveluista taas negatiiviseen sävyyn ja niissä painotetaan digitaalisten palveluiden käyttämisen esteitä ja toimintarajoitteita. Ne saattavat heikentää vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumista, koska ne omalta osaltaan ylläpitävät yhteiskunnan vammauttavia ja syrjiviä rakenteita.

 

Tutkimusaineistossani digitaalisten palvelujen käsittelyn aste ja esiintyminen vaihtelivat ohjelmakohtaisesti paljon. Digitaalisten palvelujen erilaiset painotukset tai kokonaan huomiotta jättäminen ovat sinänsä erityisen mielenkiintoisia havaintoja, koska digitalisaatio on yksi hallituksen kärkihankkeista. Tämä johtuu oman tulkintani mukaan siitä, että digitaalisten palvelujen ja sähköisen asioinnin kehittäminen on kunnissa vielä hyvin eri vaiheissa ja toisaalta siitä, että vammaispoliittista näkökulmaa digitaalisten palvelujen käyttämiseen ei ole kunnissa ehkä koettu tarpeelliseksi. Vammaispoliittisten ohjelmien erilaiset painotukset asettavat kuitenkin vammaiset kuntalaiset eriarvoiseen asemaan.

 

Digitaalisten palvelujen kehittämistyössä tulisi makrotasolla pohtia niitä yhteiskunnallisia rakenteita ja käytänteitä, jotka rajoittavat tai estävät digitaalisten palvelujen käyttämistä. On myös tärkeää pohtia mikrotasolla konkreettisia ratkaisuja, joilla saadaan kehitettyä mahdollisimman esteettömiä ja saavutettavia palveluja. Digitaalisia palveluja suunniteltaessa on kuitenkin pohdittava kriittisesti, millaiset palvelut on tarkoituksenmukaista muuntaa digitaalisiksi. Lisäksi on huomioitava, että digitaalisten palvelujen käyttäminen vaatii käyttäjältä tiettyjä edellytyksiä. Digitaalisten palvelujen käyttöön vaadittavia taitoja, digitaalista osaamista, voidaan kuitenkin kehittää, joten näitä valmiuksia tulisi opettaa kaikille niin perusopetuksessa kuin toisella asteella.

 

Digitaalisia palveluja suunniteltaessa ja kehitettäessä kehittäjäasiakkaiden roolin tulisi olla keskeinen. Vammaisten henkilöiden erilaisten tarpeiden huomiointi digitaalisia palveluja kehitettäessä on tärkeää [6]. Luomalla mahdollisimman esteettömiä ja saavutettavia digitaalisia palveluja mahdollistetaan vammaispoliittisten tavoitteiden ja vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutuminen. Esteettömät ja saavutettavat digitaaliset palvelut palvelevat joka tapauksessa kaikkia kansalaisia ja kuntalaisia [7]. Vammaisten henkilöiden oikeus yhdenvertaisiin digitaalisiin palveluihin tulee tarvittaessa mahdollistaa positiivisten erityistoimien kautta [5]. Eri palvelut liittyvät kiinteästi monen vammaisen henkilön elämään ja parhaassa tapauksessa ne parantavat elämänlaatua ja mahdollistavat yhteiskuntaan osallistumisen ja vaikuttamisen. Kaikkien kansalaisten oikeus yhdenvertaisiin digitaalisiin palveluihin tulisi kirjata kaikkiin poliittisiin ohjelmiin niin kansallisella kuin paikallisella tasolla, jotta voidaan taata vammaisten kuntalaisten ja kansalaisten yhdenvertaiset mahdollisuudet digitaalisten palvelujen käyttämiseen.

 

Kaisa Kupari

Lapin yliopisto, eSosiaalityön maisterikoulutus

 

Pro gradu -tutkimus: ”Digitaalisiin palveluihin liittyvät diskurssit suomalaisessa vammaispolitiikassa – vammaispoliittisten ohjelmien kriittinen diskurssianalyysi”

 

Lähteet

 

[1] Saarenpää Ahti 2016: Oikeusinformatiikka. Teoksessa Niemi (toim.) Oikeus tänään. Osa 1. Lapin yliopiston oikeustieteellisiä julkaisuja. Sarja C 64, 67-273.

 

[2] Euroopan digitaalistrategia 2010. http://eurlex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2010:0245:FIN:FI:PDF

 

[3] Hallitusohjelma 2015. Ratkaisujen Suomi. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.2015. http://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1427398/Ratkaisujen+Suomi_FI_YHDISTETTY_netti.pdf/801f523e-5dfb-45a4-8b4b-5b5491d6cc82

 

[4] VAMPO 2010. Vahva pohja osallisuudelle ja yhdenvertaisuudelle. Suomen vammaispoliittinen ohjelma 2010-2015.

 

[5] YK:n yleissopimus 2015. YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista ja sopimuksen valinnainen pöytäkirja. Suomen YK-liitto. http://www.ykliitto.fi/sites/ykliitto.fi/files/vammaisten_oikeudet_2016_net.pdf

 

[6] Tägström Jenny, Baekgaard Anne, Teittinen Antti, Dahlberg Anna, Hjermstad Grete, Lagercrantz Helena, Laurent Johanna & Flo Ragna 2012: Trender i funktionshinderpolitiken i Norden. Rapport. Nordens Välfärdscenter. http://www.nordicwelfare.org/PageFiles/8988/Omvardsanalys.pdf

 

[7] Hyppönen Hannele 1999: Käyttäjistä muokkaajiksi: Ikääntyvien ja vammaisten henkilöiden osallistuminen kaikille sopivaan suunnitteluun. Teoksessa Nouko-Juvonen. Pyörätuolitango – näkökulmia vammaisuuteen. Edita Publishing Oy. Helsinki, 127-150.